Laura Malmivaaran Iltatähti panee miettimään
Näyttelijä, kirjailija, valokuvaaja Laura Malmivaara sai lapsen lähes viisikymppisenä. Mitä tekee taiteilija? Hän kirjoittaa siitä tietysti kirjan ja antaa sille nimen Iltatähti.
Riippumaton julkaisu
Näyttelijä, kirjailija, valokuvaaja Laura Malmivaara sai lapsen lähes viisikymppisenä. Mitä tekee taiteilija? Hän kirjoittaa siitä tietysti kirjan ja antaa sille nimen Iltatähti.
Moni on lukenut Meri Valkaman palkitun kirjan Sinun Margot. Nyt sama tarina pyörii Helsingin kaupunginteatterin suurella näyttämöllä loppuunmyydyille saleille.
Viiden taiteilijan ryhmänäyttely Ollaan ihmisiksi Galleria AMA:ssa vie jännittävälle tutkimusmatkalle ihmisyyteen ja sen moniin ilmenemismuotoihin.
Miltä tuntuisi jos kaupungilla liikkuisi täsmälleen saman näköinen ihminen kuin sinä? Näin on käynyt Risto Räppääjälle, joka ihmettelee mistä on kysymys. Onko hän haamu tai huijari?
Kreikkalainen mytologia, sen hahmot ja monipoviset tarinat ovat jo parintuhannen vuoden ajan inspiroineet länsimaista kulttuuria. Näyttelyllämme Antiikin sankarit haluamme tuoda näkyväksi antiikin vaikutuksia meidän ajassamme sekä korostaa antiikin kielten ja tutkimuksen tärkeyttä. (Sinebrychoffin museon johtaja Kirsi Eskelinen)
Neljä pitkän linjan akvarellistia Assi Liikanen, Irja Tikka, Satu Alaluusua ja Unnukka Stenqvist ovat kukin tehneet uraa eri aloilla. Heitä yhdistää silti koko elämän kulkenut intohimo, taiteenteko.
Toimittaja Arja Paananen kirjoitti hyytävän kirjan Venäjän kehityksestä.
Helsingin Venemessut 7.–16.2 tarjoilee herkkuja monille muillekin kuin vain veneilijöille, mutta heille tietysti eniten.
Avovaimonsa ja taaperoikäisen kanssa talven yli Espanjan Aurinkorannikolla sinnittelevä, minäkertoja toteaa kirjan alussa: ”Vanhukset menevät sinne kuolemaan, juopot juopumaan ja itseään maailmankansalaisina pitävät nuoret puhelinmyyjiksi”.