Miten maalaus syntyy

Alkuun ihmettelin Valtteri Kivelän näyttelyn nimeä Kuin henkäys Ama Galleriassa. Sillä olin esittävän äärellä, vahvoin värein maalatuissa teoksissa maisemat, ihmiset ja tilanteet olivat tunnistettavia. Vai olivatko sittenkään? Öljymaalauksissa oli jotain hellyttävän kömpelöä, peräti outoa. Valokuvataiteilija Kari Haklin sanoin: ”Jotain nyrjähtänyttä näissä on.”  

Stalinin vakoojatar suomalaisten tuntoja tartkkailemassa

Boris ja Zoja Jartseva olivat Neuvostoliiton vakoojia Suomessa, mutta miksi heidät tunnetaan heikosti ja heistä ei löydy juuri dokumentteja? Tätä ryhtyi tutkimaan kirjailija Martti Backman luullen, ettei heistä pysty kirjoittamaan mitään, ei ainakaan kirjaa. Toisin kävi. Nyt valmiina on tiedon palasista koottu verevä ja jännittäväkin tarina pariskunnasta, jossa pääosaan nousee Zoja-rouva.

Työ ja rakkaus pelastivat sodasta selvinneet

Jenni Kirves on sotatutkija, joka on kirjoittanut kirjan ” He selviytyivät sodasta”. Se on tarina heistä, jotka ovat todella selvisivät sodistamme. Kaikki eivät hukuttaneet rintaman kauheuksista toipuessaan mieltään alkoholiin tai menettäneet järkeään ja elämänhaluaan loppuiäkseen. Selviytyjät olivat niitä miehiä, jotka pystyivät tarttumaan toimeen: jälleenrakennukseen, perheen perustamiseen ja hyvään elämään, jopa kulttuuririentoihin.

Julkaisijan tiedot