Ateneumin alakerran kolmessa uudistuneessa näyttelysalissa alkaa uusi Modernit klassikot -näyttelysarja. Ensimmäisenä on vuorossa vähemmän tunnettu, mutta sitäkin mielenkiintoisempi kuvataiteilija Elga Sesemann (1922 – 2007).
Heti ensimmäiseen saliin astuessa hänen vahva ekspressiivinen ilmaisunsa, murretut rohkeat värinsä ja jännittävät sommittelunsa lumoavat. Lukuisissa omakuvissaan hän ei niinkään tavoitellut näköisyyttä kuin identiteettiä, mielenmaisemaa. Monissa maalauksissa katse on peitetty, sisäänpäin kääntynyt.
Viipurista evakkona Helsinkiin muuttaneen Sesemannin teosten tunnelma on melankolinen. Yksinäiset kulkijat vaeltavat autioilla kaduilla, vaikka värit loimuavat. Sesemann menestyi. Vuoden 1945 Taidesalongin näyttelystä ansaitsemillaan rahoilla hän rakensi miehensä kanssa ateljeetalon Ruovedelle. Samalla hänen tyylinsä muuttui, värit tummenivat, ja toisen salin pastelli- ja guassimaalauksissa hän palaa lapsuusmuistoihin menetetyllä kotiseudullaan.
Kolmannessa salissa Sesemannin tyyli muuttuu jälleen. Teokset lähenevät abstraktia ilmaisua, monissa on surrealistisia elementtejä, kuten lapsuuden kotitalon Leijaileva katto -maalaus. Taiteilija-aviomiehen kuolema toi enkelikuvaston surutyönä teoksiin.
Sesemann oli tinkimätön oman tiensä kulkija, jota trendit eivät heilautelleet. Hänen teoksensa ovat edelleen ajankohtaisia, ja niiden vahva, latautunut tunnelma koskettaa katsojia tänäkin päivänä. Modernit klassikot ovat startanneet komeasti.
Vaikuttava näyttely on avoinna 8.8.2027 saakka Ateneumissa. www.kansallisgalleria.fi
Sen yhteydessä julkaistiin ensimmäinen Elga Sesemannia ja hänen tuotantoaan käsittelevä temaattinen elämäkerta.



