Vain puolisen tuntia Helsingin keskustasta, Laajasalossa, sijaitsee tutustumisen arvoinen matkakohde Aino Acktén huvila. Viehättävä ja suuren puutarhan ympäröimä talo on vasta remontoitu ja se todella huokuu 1900-luvun alun tunnelmaa ja tyyliä. Voi hyvin kuvitella miten oopperadiiva Aino Ackté otti vastaan vieraitaan Albert Edelfetiä, Eino Leinoa, Jean Sibeliusta ja Oskar Merikantoa.
Tänä kesänä on huvilaan voinut tutustua myös kamariteatteriesityksen voimin. ”Etydi kesäyössä” kertoo Oskar Merikannon musiikin voimin miten Oskar Merikanto (Kimmo Alakunnas) ja Aino Acktén äiti Emmy (Marja Kari) kaipailevat Pariisiin oopperauraa tekevää Ainoa. Samalla Oskar tuskailee miten suomalaisen luonnon vahvat voimat voi vangita kaikkea kansaa puhuttelevaan musiikkiin. Suomalaisuus etsii vielä uomiaan, kun Oskar muuttaa nuorta kansakuntaa säveliksi, meille jo tutuiksi lauluiksi Kesäillan valssi ja Oi, muistatko vielä sen virren. Esitykset ovat olleet loppuunmyytyjä koko kesän, mutta vielä on tulossa huvilalle ylimääräinen esitys 27. 9. klo 16.30.
Aino Ackté (1876-1944) oli aikansa tunnetuin oopperalaulajamme ja merkittävä kulttuurivaikuttaja. Hän kuului myös Savonlinnan oopperajuhlien perustajiin, oli oopperan tähti ja kulttuurieliittimme kokoava hahmo. 1877 valmistunut uusrenesanssityylinen huvila tarjosi jo tuolloin kulttuuriväelle sopivan paikan pohtia mihin suuntaan viedään itsenäistyneen maamme musiikkia, teatteria, kirjallisuutta ja kuvataidetta.




