Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet – Vähillä sanoilla paljon asiaa

Elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki.

Teksti ja kuvat Hilkka Kotkamaa

Aki Kaurismäki on tehnyt sen taas, omannäköisensä elokuvan Kuolleet lehdet. Siinä kuvat, värit, replikointi, tempo ja näyttelijät ovat kohdallaan. Joka ruutu on täyttä Kaurismäkeä. Surumielinen, hauska ja ihana tarina kahden yhteiskunnan syrjälaidalla elävän ihmisen rakkaudesta.

Kaurismäen mukaan se on tarina hyvästä naisesta pelastamassa renttumiestä, joka on pohjimmiltaan hyvä. ”Haluan tehdä elokuvia, jotka toimii kuvan avulla vaikka ilman puhetta tai tekstiä kiinalaiselle torimummolle. Naurussa on oltava traaginen pohjavire ja musiikki tukee tarinaa ja tunnelmaa. Repliikkien on pudottava kuin pilveltä märkään asfalttiin”, Aki Kaurismäki selvittää.

Rekvisiitasta päätelleen tarina on vanha, mutta nykypäivään sen tuo pöydällä pamiseva vanha radio, josta pukkaa uutisia Ukrainan sodasta. ”En voinut jättää pois Ukrainaa, jossa käydään sodista järjettömintä. Edellisessä elokuvassani Toivon tuolla puolen oli mukana Syyrian sota pakolaisuuden muodossa.”

Aki Kaurismäki hallitsee pelkistämisen taidon. Hän sanoo paljon, vähin sanoin. Perinteistä elokuvantekoa oli turha odottaa. Oli uutta ja jännittävää tehdä elokuvaa ilman harjoittelua ja uusintaottoja. ”Kuvauksissa oli helvetin hauskaa, kaikki tehtiin täydellä sydämellä”, toteavat pääosanesittäjät Alma Pöysti ja Jussi Vatanen. Heille työ oli unelmien täyttymys.

Aki Kaurismäki haluaa vaikuttaa elokuvillaan heijastamalla ilmassa olevia tunnelmia.

”Tämän päivän ongelma Suomessa on rasismi ja paska hallitus. Some ei ole minun juttuni, vaikka myyn elokuviani suoratoistoon. Leipä on tienattava ja palkat maksettava, tietyin ehdoin. Israeliin ja Turkkiin en elokuviani anna”. Kaipaatko entisiä aikoja? ”Kyllä, tulevaisuuskin oli parempi ennen”, elokuvamoguli murjaisee ja lähtee tupakalle.

Ensi-ilta 15.9.

Lue myös mielipidekirjoitus elokuvasta: Kuolleet lehdet