Teksti Hilkka Kotkamaa
Kuva Tuntematon / Helsingin Sanomat
Salakuljetus ehti kieltolain 13 vuotena (1919-1932) tulla laajaksi liiketoiminnaksi. Siinä oli mukana suuri määrä kanisterikuninkaita, pirtutrokareita, kätkijöitä, kuljettajia ja myyjiä. Jälkipolville koko porukka ruumiillistuu pitkälti yhteen mieheen Algoth Niskaan. Salakuljetuksen hajanaista ja salamyhkäistä historiaa kasatessa on onni, että ”kapteeni” Niska kirjoitti kieltolain ajastaan kirjan Mina äventyr – Seikkailujani. Siitä on otettu muutama vuosi sitten uusintapainoksia, koska kirja oli käymässä divareissa vain hintavaksi harvinaisuudeksi.
Algoth Niskalla oli rohkeutta, liikemiesvaistoa ja energiaa ryhtyä auttamaan janoisia suomalaisia, joille kieltolaki oli monelle epäoikeudenmukaiseksi koettu laki. Niskan liiketoimet käynnistyivät vanhalla Karolinalla. 2-sylinterisellä moottoriveneellä oli kaunis nimi, mutta se oli vanha rumilus, koska ulkonäön piti suojella sitä ”tullin inhottavilta äijiltä”. Aluksella saattoi lähteä liikematkalla myös päiväsaikaan ja kotisatamina saattoi pitää Hakaniemen laituria, Pohjoissataman Tervasaarta tai mutkikkaita ja suojaisia Espoon rantoja. Myös Lauttasaari, erityisesti Hattujen saariryhmä, oli oivallinen pirtun rantautumispaikka, varsinkin kun Lauttasaari oli tuohon aikaan vielä saari, jonne rakennettiin silta vasta 1936.
Ruttuisen kaunottaren upottua Espoon edustalla Niska hankki pienen, nopealiikkeisen mahonkipintaisen 4-sylinterisen Kickanin. Sen uumeniin mahtui 9000 litraa pirtua. Kickanilla pääsi vikkelästi tullimiehiä pakoon, mutta säkkeihin piilotettuja kanistereita ei alukseen mahtunut tarpeeksi tuottoisan bisneksen kannalta. Siksi seuraava vene oli jo 8-sylinterinen Flyer, jonka nopeus oli 21 solmua. Jämäkkä alus mahdollisti entistä pitemmät pirtunhakumatkat ja niinpä liiketoiminta laajeni Tallinnaan, Haapsaluun ja Riigaan. Sillä Niska pakeni erään kerran täydellä lastilla tullimiehiä niin, että Helsingin Sanomat saivat repäistä otsikon Ankara merisota Suomenlahdella. Ja kanisterit saatiin siirrettyä sisävesiproomuun janoisten savolaisten elämän juhlistamiseksi.
Kanistereita palkkioksi
Niskan liiketoiminta laajeni, alukset suurenivat ja hakumatkat pitenivät Hampuriin saakka, jopa vieläkin kauemmaksi. Myös riskit suurenivat ja matkoilla oli uhmattava pimeyttä, kylmyyttä ja myrskyjä. Salakuljettajien hermot vaativat entistä suurempia alkoholimääriä voidakseen rentoutua. Niskasta oli tulossa sen verran suuri julkkis, että poliisitkin tunnistivat hänet. Se oli huono juttu.
Niskan, kuten muidenkin pirtun salakuljettajien, liiketoimintaa auttoivat monet seikat. Heitä suojeltiin, koska kieltolaki ei ollut mieluisa laki, kuljetus antoi tienistimahdollisuuksia laajalti muuten köyhässä saaristossa ja myös saaristolaisten vuosisatainen viha tullilaitosta kohtaan helpotti asenteita. Avusta ja suojelusta sai tietysti kanistereita palkkioksi.
Niskan mielikuvitus oli rajaton, milloin hän huijasi tullimiehiä tekeytymällä saksalaiseksi, milloin tyhmäksi kalastajaksi. Joskus hän sai jopa tullimiehet hinaamaan muka rikkoutunutta venettään rantaan. Asiaan kuuluu, että hinatun aluksen perässä uiskenteli suuria torpedoita täynnä pirtukanistereita. Tullimiehetkin kehittivät työtapojaan. Lopuksi rosvot ja poliisit tulivat niin tutuiksi, että he pitivät yhteiset juhlat. Niska hankki tietysti asianmukaiset juomiset. Algoth Niska käyttää hurjissa seikkailuissa varmaan värikästä liioittelua, mutta niinhän suuret taiteilijat tapaavat tehdä. Huumoria hän ei unohda edes vankisellissä, josta hän antaa kuitenkin kuivakkaita kuvauksia. ”Nyt meidät on löydetty” sanoivat trokarit kerran ja se oli Niskan mukaan sama lause, jonka intiaanit sanoivat Kolumbuksen rantautuessa Amerikkaan.
Myrskyä ja nättejä tyttöjä
Niska korostaa kuitenkin moneen kertaan, että pirtulla tienatut rahat eivät ole helppoa rahaa. Hänestä olisi ollut mukavampi leikkailla kuponkeja kotihellan lämmössä kuin pelätä poliisia tuulisessa, kylmässä ja pimeässä saaristossa. Aurinkoinen säähän oli pirtunkuljettajan painajainen. Alukset, liikekumppanit ja maisemat vaihtuvat. Myös onni vaihteli. Elämä oli välillä nättejä tyttöjä, hauskoja juhlia, musiikkia, tanssia ja runsaita tuloja. Mutta se oli myös pelkoa, kurjia työoloja ja lopulta pidätyksiä ja linnassa istumista. Algoth Niska oli mitä ilmeisimmin hyvä salakuljettaja, jota jopa tullimiehet ihailivat, mutta hän oli myös oiva tarinaniskijä. Historia ja seikkailukertomukset kiehtovat kaikkina aikoina.
Salakuljetuksen määristä ei tietenkään ole tehty tilastoa, mutta poliisin haaviin jäi esim. vuonna 1931 yli miljoona litraa pirtua. takavarikkoon arvioitiin joutuneen noin kymmenen prosenttia tavarasta. Tilastot ovat hataria, mutta onneksi pirtuajalta on runsaasti kansan suussa kiertäviä tarinoita, muisteluksia Niskan kirjan tapaan ja tallennettuja haastatteluja. Esimerkiksi kirjailijat Lars Sund, Lars Westerlund, Kjell Westö ja Jorma Ojaharju ovat kirjoittaneet paljon salakuljetuksesta romaaneissaan.
Tietoruutu: Juutalaisten pelastaja ja Dannyn isoisä
Algoth Niska oli aito helsinkiläinen saariston lapsi. Hän harrasti nuorena jalkapalloa ja posliininmaalausta ja oli molemmissa hyvin taitava. Hän ajautui hurjan luontonsa vuoksi moniin seikkailuihin. Salakuljetuksen päätyttyä hän ryhtyi kuljettamaan juutalaisia pakolaisia karkuun natsi-Saksasta. Hän pelasti todistettavasti 150 henkeä joutumasta kaasukammioon. Hän rahoitti toimintansa myymällä rikkaille Berliinin juutalaisille väärennettyjä passeja kimpassa liikemies Frederik Joffin kanssa. Sodan jälkeen hän suunnitteli maailmanympäripurjehdusta 17-metrisellä jahdillaan. Purjehdus ei päässyt lopulta Kööpenhaminaa pitemmälle, koska Niska kärähti tupakan salakuljetuksesta. Häntä jahtasivat tullimiehet, poliisi, velkojat ja Gestapo. Näistä asioista hän kirjoitti vuonna 1953 kirjan Över gröna gränser – Yli vihreän rajan. Vuonna 1888 syntynyt Niska kuoli vuonna 1954, rutiköyhänä. Hautajaisissa oli myös komea juutalaisten tervehdys. Merivartioston miehet muistelevat vieläkin hauskaa ja sydämellistä kanisterikuningasta. Hän oli kuulemma ainoa lajissaan, joka järjesti tullimiehille pirtujuhlat.
Algoth Niskan sukua voi jäljittää prahalaisen kapellimestarin tyttäreen Magda Aufrichtigiin, joka herätti vuosisadan Helsingissä huomiota poikkeuksellisen kauniilla äänellään Svenska Teaternissa. Hän meni naimisiin Algoth Niskan kanssa. Liitosta syntyi tytär, Magda hänkin, joka ihastutti Porin teatterissa loistavalla musikaalisuudellaan. Magda avioitui liikemies Pekka Lipsasen kanssa. Heidän vanhin poikansa sai nimen Ilkka Johannes. Pojan geeneissä ilmeni musikaalisuuden, seikkailumielen ja liikemiesvaiston oiva sekoitus, ilmiö jonka tunnemme nimellä Danny.
Kari Kallonen: Algoth Niska Salakujettajien kuningas. Revontuli 2014. 237 s.
