Kuvassa Falak, Ayla ja Nour -valokuvaveistokset.
Kansainvälisesti menestynyt jemeniläis-bosnialaistaustainen taiteilija Alia Ali ihastui Taidehallin arkkitehtuuriin ja sen ikkunoista lankeavaan valoon. Näiden inspiroimana hän rakensi saleihin monimuotoisen runsaudensarven In Light of … (Valossa nähtyä), joka pursuaa tekstiilejä, valokuvia, veistoksia, liikkuvaa kuvaa ja installaatioita. Seinätkin on puettu juhlaviin kankaisiin.
Yhtä moninaisia ovat näyttelyn teemat, jotka käsittelevät historiaa, identiteettiä, kulttuurista muistia ja muuttoliikettä. Teoskokonaisuus on globaali projekti, johon on osallistunut satoja eri puolilla maailmaa työskenteleviä käsityöläisiä, indonesialaisia batiikkivärjäyksen osaajia, intialaisia lapis lazuli -kivien kaivertajia ja virolaisia puuseppiä, jotka ovat toteuttaneet valokuvien veistokselliset kankaisiin verhotut kehykset.
Valokuvien hahmot on puettu tunnistamattomiksi kietomalla heidät tekstiileihin, jotka kantavat mukanaan historioita, symboleja ja kulttuurista muistia. Taiteilija keräsi kankaita markkinoilta Marokossa seitsemän vuoden ajan. Kun yhteistä kieltä ei ole, kangas voi joskus kertoa sen mihin sanat eivät yllä.
Näyttelyn punaisena lankana kulkee Alin kehittämä kuvitteellinen kieli sabiani, jonka koristeelliset kirjainmerkit ovat saaneet vaikutteita arameasta, arabiasta, hepreasta ja hindistä sekä historiallisista tekstiilikuvioista. Näyttelyn sisääntuloportaikon seinälle Ali on käsin maalannut sabianilla metallinhohtoiset tervetuliaistoivotukset.
Valo juhlii takasalin Woven Air (Kudottu ilma) -installaation katosta laskeutuvien tekstiilien laskoksissa. Aikamoinen näyttämö valonsäteillä onkin: indigokasvista saadulla sinisellä värillä värjätyt mulmul-kankaat ovat Intian Begalista peräisin olevaa hienon hienoa puuvillamusliinia, johon taiteilija on käsin maalannut sabianinkielisiä merkkejä 14 karaatin kullalla ja hopealla.
Näyttelyn lukuisten teosten tarkempiin yksityiskohtiin voi tutustua käytävä-tilassa, jossa on esillä pieni visuaalinen kirjasto sekä saleissa olevien esittelymonisteiden avulla. Tähän tuhannen ja yhden yön tarinaan voi upota 1.11. saakka Taidehallissa. www.taidehalli.fi

Kuvassa Alia Ali ja lapis lazulista kaiverretty Belquis

