Teksti ja kuva Hilkka Kotkamaa
Arttu Tuomisen monesti palkituissa dekkareissa pysytään edelleen pääosin Porissa, vaikka kaupungin sisällä liikkuminen on sitäkin vilkkaampaa. Tällä kertaa kirja Vapahtaja vie lukijan syrjäytyneiden maailmaan, öisille kaduille, huumekämppiin, metsäleireihin, siltojen alle ja yömajoihin.
”Ensin leikitään tulitikuilla, sitten poltetaan roskapönttö ja seuraavaksi grillikioski ja siitä jatketaan kunnes ruikataan tuleen ihminen”. Joku saa siis päähänsä, että pimeään maailmaan saa valoa vain bensiinillä.
Nuoret lähtivät kaupungille puukot ja patukat taskussa. Seuraavaksi tulisivat kai tuliaseet Amerikan malliin. Ruotsissa tehdään jo niin. Tuomisen kirjoissa ei kaikki ole miltä näyttää. Entä jos nuoret eivät ole vain tekijöitä, vaan myös uhreja. Ehkä kyseessä on sarjamurhaaja, jolla on sairaus. Kun hän pääsee tappamisen makuun, hän käy rohkeammaksi eikä pysty hillitsemään murhanhimoaan. Tekoihin saattaa liittyä myös missio. Ehkä murhatekojen syy on katujen putsaus tai joku muu sairas logiikka.
Poliisi Paloviita ihmetteli, minkälaisia rangaistuksia ja mihin joutuivat ilmoitukset, joissa huumepäiset nuoret huvittelivat pahoinpitelemällä kodittomia. Muutamat heistä kuoliaiksi. Penkoessaan dokumentteja hän huomasi, ettei tutkintaa oltu aloitettu lainkaan. Ei esitutkintaa, tai kuulusteluja eikä
silminnäkijä todistuksia noteerattu. Mitäpä niistä, toivottomista tapauksista.
Onko kyse hypnoosista, jota murhaaja käyttää, kuten joku väittää. Useimmat ajattelevat että he eivät järki-ihmisinä moiseen huuhaahan usko. Mutta mitä tapahtuu kun tieteellinen maailmankatsomus ja ikiaikaiset mieleen vaikuttamisen voimat törmäävät. Jännitystä Tuomisen tapaan parhaaseen malliin. Ei ihme, että Tuomisen kirjat on käännetty monille kielille. Vapahtaja on Delta-sarjan vitonen.
