Teksti ja kuvat: Petri J. Kosonen
Järvenpään Puistoblues 2025
Prisman hallitsema uusimaalainen radanvarsikaupunki herää henkiin heinäkuisena viikonloppuna. Blueskatu bändeineen hallitsee nyt keskustaa. Suruista syntynyt soitto soi baareissa Tuusulanjärven rannalla, kuin jossain Michiganjärven tuulisessa metropolissa konsanaan. Bluesia voi kuunnella kaupungin ytimessä perjantaista sunnuntaihin, mutta päätapahtuma Järvenpään Puistoblues järjestettiin heinäkuun 5. Vanhankylänniemessä, kuten on tehty jo vuodesta 1978 alkaen, lukuun ottamatta koronakesää 2020.
Vaihtelevassa säässä ensimmäisenä päälavalle nousi J. Karjalainen bändeineen. Vaikka asiaa ei heti ehkä tule ajatelleeksi, hän on osa Missisippi-bluesin jatkumoa. Karjalainen on soittanut jo ennen omia projektejaan samassa bändissä kuin Eddie Boyd (1914-94), joka esiintyi Puistobluesissa 1979. Kuten hän biisissään (Eddie Boyd -polaroid) kertoo, tämä taas on soittanut lukuisten muiden bluesin legendojen kanssa.
Amerikkalaiset Albert Cummings ja festivaalien pääesiintyjä, Kenny Wayne Shepherd Band tarjosivat varmaa, mutta ehkä vähän yllätyksetöntä laatua, jälkimmäinen vähän hard rockiin kallistuen. Itselleni positiivisin yllätys oli Lontoossa perustettu italialais-englantilainen
The Cinelli Brothers. Instrumentit vaihtuivat lennossa ja bändi seikkaili reggaetonesta gospeliin ja taitaviin progetilutuksiin, palaten kuitenkin aina takaisin bluesin äärelle. Sivulavalla soi tuoreempi kotimainen blues, kuten energinen, itämaisiakin sointujakin soittoonsa sijoitellut Blues Bizarre.
Järvenpäähän mennään kuuntelemaan ja diggailemaan bluesia, ei näyttäytymään kuten esimerkiksi pääkaupungin urbaaneilla musiikkifestareilla. Turha odottaa näkevänsä syksyn hipstereimpiä muotiluomuksia, mutta päivän lipun hinta on ohjelmistoon nähden edullinen. Tarjolla ei ole kulinaarista maailmanmatkaa, mutta bulkkikalja ei ole Suvilahden tapahtumien tapaan ylihinnoiteltua ja makkaraperunat tai lihapiirakka irtoavat hyvin kohtuulliseen hintaan. Ainoa asia, mistä jää rahastuksenmaku on 6€ hintainen yhdensuuntainen paikallisliikenteen bussilippu kolmenkilometrin matkasta asemalta Vanhankylänniemeen.
Kontula Blues Festivaali
En tiedä elänkö vain omassa kuplassani, mutta hiljattain on ollut sellaiset vibet että oikea juurimusiikki tekee taas tuloaan. Heinäkuun puolivälissä yötkin olivat melkein kuin syvässä etelässä. Vantaa vyöryi kohti suistoaan kuin mahtava Mississippi. Mutainen joki laskee Vanhankaupunginlahteen mistä ei ole enää pitkä matka Kontulan rosoiselle ostarille, ja sielläkin soi blues kaljabaarien, etnisten ruokapaikkojen ja parturiliikkeiden keskellä, kuin New Orleansin honkytonkeissa. Kontula Blues Festivaali järjestettiin nyt ensimmäistä, vaan toivottavasti ei viimeistä kertaa. Vuonna 1967 avatulla ostoskeskuksella Itä-Helsingin kasvatti tunsi olevansa omiensa joukossa. Ja metrolla pääsi perille asti.
Kontulassa esiintyi usea kotimaisen bluesin kärkinimi Tohtori Helanderista ja ”Bluesministeri” Esa Kuloniemestä Marjo Leinoseen bändeineen. Kansainvälisyydestään tunnetulla Ostarilla kuulijakunta oli enimmäkseen kantasuomalaista, kuten Järvenpäässäkin.
Niin Kontulassa esiintynyt Aija Puurtinen kuin alussa mainittu mainittu J. Karjalainen ovat bluesin lisäksi tehneet omat projektinsa myös finglishillä esitetystä siirtolaismusiikista, missä americana kohtaa pohjolan pelimannimusiikin.
Bluesia radan varrella
Järvenpään Puistoblues 2025 ja Kontula Blues Festivaali
Uusimaalainen radanvarsikaupunki Järvenpää heräsi jälleen henkiin heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna, kun Puistoblues valtasi keskustan ja Vanhankylänniemen. Prisman varjosta kasvoi hetkeksi pieni Chicago: Blueskatu bändeineen täytti keskustan baarit ja Tuusulanjärven rannalla soi musiikki, joka toi mieleen Michiganjärven tuuliset rannat.
Festivaalin päälava nousi tuttuun paikkaansa Vanhankylänniemeen, jossa tapahtuma on järjestetty vuodesta 1978 lähtien (koronakesää 2020 lukuun ottamatta). Lauantain vaihtelevassa säässä ensimmäisenä esiintyi J. Karjalainen, jonka juuret ulottuvat syvälle bluesin historiaan: hän soitti jo uransa alkuvaiheessa samassa kokoonpanossa legendaarisen Eddie Boydin kanssa, ja tuo yhteys kuului myös hänen tämänkertaisessa esityksessään.
Illan amerikkalaiset tähdet Albert Cummings ja pääesiintyjä Kenny Wayne Shepherd Band tarjosivat varmaa, mutta yllätyksetöntä laatua – jälkimmäinen hard rockin rajamailla liikkuen. Yleisön suurin yllätys oli kuitenkin italialais-englantilainen The Cinelli Brothers, jonka soitossa blues sekoittui reggaetoniin, gospelin poljentoon ja jopa progemaisiin tilutuksiin. Kotimaisella sivulavalla energiaa toi muun muassa Blues Bizarre, joka maustoi soittoaan itämaisilla sävyillä.
Puistobluesiin tullaan kuuntelemaan musiikkia, ei esittelemään uusimpia muotiluomuksia. Lipunhinta on ohjelmaan nähden kohtuullinen, ja ruokapuolella valikoima on perinteinen mutta rehti: makkaraperunat, lihapiirakat ja edullinen olut. Ainoa särö kokonaisuudessa oli 6 euron hintainen bussilippu asemalta Vanhankylänniemeen – kolmesta kilometristä kun ei tunnu kohtuulliselta veloittaa näin paljon.
Kontula soi kuin New Orleans
Heinäkuun puolivälissä blues rantautui ensimmäistä kertaa myös Itä-Helsingin betoniin. Kontula Blues Festivaali toi musiikin ostoskeskuksen sydämeen, jossa ravintolat, parturiliikkeet ja baarit muuttuivat hetkeksi kuin New Orleansin honkytonkeiksi. Metro toi kuulijat suoraan perille, ja tunnelma oli kotoisa, kuin vuosikymmeniä alueella eläneelle räätälöity.
Lavoilla nähtiin kotimaisen bluesin kärkinimiä: Tohtori Helander, Esa “Bluesministeri” Kuloniemi sekä Marjo Leinonen bändeineen. Kansainvälisyydestään tunnetulla Kontulan ostarilla yleisö koostui tällä kertaa enimmäkseen kantasuomalaisista, mutta fiilis oli silti lämmin ja vastaanottavainen.
Sekä Kontulassa että Järvenpäässä lavalle nousi artisteja, jotka ovat bluesin lisäksi ammentaneet amerikkalaisen siirtolaismusiikin ja suomalaisen kansanperinteen yhdistelmistä. Esimerkiksi J. Karjalaisen ja Aija Puurtisen projektit ovat tuoneet finglishillä laulettua americanaa lähelle pohjolan pelimanniperinnettä.
Bluesin paluu
Kesän festivaalit osoittavat, että juurimusiikki ei ole katoamassa, vaan ehkä juuri nyt tekemässä uutta tulemista. Järvenpäässä blues on perinne, joka kasvaa vuosi vuodelta laajemmalle yleisölle. Kontulassa taas nähtiin, kuinka rosoinen ostoskeskus voi muuttua hetkessä eläväksi musiikkikeitaaksi. Blues ei siis elä vain Mississippin jokivarsilla, vaan soi myös Tuusulanjärven ja Itä-Helsingin betoniviidakon kupeessa.
