Orenda – valoa ja varjoa saaristomaisemissa

Orenda on elokuva jota monet ovat odottaneet jo pitkään. Edellisistä Betonityö, Melancholian 3 huonetta ja Tulennielijä, on kulunut jo aikaa ja nyt se on ensi-illassa täällä. Suomea ennen se on esitetty jo Rotterdamin ja Göteborgin elokuvajuhlien kilpasarjoissa sekä Tampere Film Festivalilla. Elokuva on visuaalisesti komeasti sijoitettu saaristoon, jossa maisemiin on saatu mystiikkaa ja rouheutta.

Vuoden 2025 Kritiikin Kannukset -palkinto saksofonisti, säveltäjä Heli Hartikaiselle

Suomen arvostelijain liitto (SARV) myönsi vuoden 2025 Kritiikin Kannukset -palkinnon Heli Hartikaiselle teoksesta Chronovariations. Lautakunnan palkintoperusteluiden mukaan: ”Teoksessa on vaikuttava draaman kaari, ja se saa kiinnostavalla tavalla aikaan sekä maisemallisen tilan että ajallisen ulottuvuuden. Samalla se herättää uteliaisuuden – mikä ääni tuo on, mistä ääni tulee?

Rottien pyhimys taipui musikaaliksi

Siitä asti kun luin Anneli Kannon vaikuttavan kirjan Rottien pyhimys olen ajatellut tarinaa teatterilavalle. Siitä tehtiinkin musikaali ja nyt vihdoin sain tilaisuuden nähdä esityksen Aleksanterinteatterissa. Tuo vanha teatteri on minulle rakas Suomen komediateatterin ajoilta ja sopi vanhan patinan vuoksi Rottien pyhimykseen erinomaisesti.

Maalaa se mikä on näkyvän takana

”Joel Haahtelan pienoisromaanit ovat kuin vanhojen mestareiden maalauksia. Niissä aika on pysähtynyt, ne tarjoavat pakopaikan maailman hälyltä”, kirjoitin hänen edellisestä romaanistaan Marijan rakkaus. (https://kirjasta-kirjaan.blogspot.com/2024/03/joel-haahtela-marijan-rakkaus.html )Luonnehdinta sopii oivallisesti myös hänen uuteen pienoisromaaniinsa Sielunpiirtäjän ilta (Otava).

Elokuun miehiä

Gabriel García Márquezin postuumisti julkaistu pienoisromaani Elokuussa nähdään jättää haikeat jäähyväiset maagisen realismin mestarille. Myös tässä viimeiseksi jääneessä teoksessaan hän jäljittää rakkauden mysteeriä omaperäisellä, psykologisen tarkkanäköisellä tyylillään.

Julkaisijan tiedot