Riiassa jugendin helmi
Teksti ja kuvat Hilkka Kotkamaa Jos on kulkua Latvian pääkaupunkiin Riikaan, minulla on vinkki mainiosta nähtävyydestä. Riika Alberta 12 osoitteessa,…
Riippumaton julkaisu
Teksti ja kuvat Hilkka Kotkamaa Jos on kulkua Latvian pääkaupunkiin Riikaan, minulla on vinkki mainiosta nähtävyydestä. Riika Alberta 12 osoitteessa,…
Vaikka aurinko välillä uhmaakin syyssateita, pimenevien iltojen vastapainoksi tekee hyvää irtautua hetkeksi arkihuolista ja heittäytyä vaikkapa tangon huumaan.
Veronan kaupunki Pohjois-Italiassa tunnetaan paitsi Romeon ja Julian rakkaustarinan keskeisestä parvekkeesta, ennen kaikkea oopperajuhlistaan vanhalla roomalaisella areenalla.
Keskustan kauppahalli, Mercant central, on hauska katsella ja tuoksutella. Teksti ja kuvat Anni Kotkamaa Päätimme lähteä seitsemän hengen ”tyttöjen matkalle”…
Lähdimme Montenegroon, koska se tuntui meistä hieman erilaiselta paikalta. Kroatia on meille jo tuttu, joten tiesimme että sillä suunnalla on upeita paikkoja. Niinpä valitsimme paikan, johon oli kätevä ajaa autolla Kroatiasta Duprovnikin lentokentältä. Myös Montenegron Tivatiin on Suomesta suoria lentoja.
Tšekki on paljon muutakin kuin monien jo hyvin tuntema, ihastuttava Praha. Satakunta kilometriä sieltä lounaaseen sijaitsee oluestaan kuuluisa ”pilsneri” -kaupunki…
Irlantilaiset osaavat totta vieköön pitää hauskaa! Pohjois-Irlannin Derryssä (tai Londonderryssä, kuten kaupunkia myös kutsutaan) vierailu useamman päivän kestäneen Halloween-riehan keskellä…