Dinosaurusten askelten töminää Forum Boxissa

Teksti ja kuvat Hannele Salminen

Veikko Björkin näyttely Jälkiä Forum Boxin Monttu-tilassa on hieno esimerkki siitä, miten visuaalisesti nautittava taide voi herättää myös muistoja ja viedä pohtimaan elämän perimmäisiä kysymyksiä.

Björkin puuveistokset saivat alkunsa hänen lapsena vuolemistaan pienistä esineistä. Ne veivät hänen ajatuksensa muistojen katoamiseen, kuolemaan. Silti kaikelle elolliselle välttämättömät hiiliatomit linkittävät meidät luonnon kiertokulkuun jatkamalla elämäänsä. Taiteilijan sanoin: ”Ympäristö sieluttuu ja kuvittelen kuolleiden läsnäolon kasveissa, puissa ja kivissä”.

Taidokkaasti veistetyistä teoksista löytyy monia yksityiskohtia, joita kannattaa kumartua tarkastelemaan lähemmin. Hiiliketju-veistoksen atomit ovat saaneet rouheisen pintansa moottorisahalla ja sysimustan värinsä pitkään hiillostamalla.

Kuvassa yleisön yllä leijuu Aalto, installaatio, jossa kankaaseen kiinnitetyt langat kannattelevat merenrannan muoviroskia. Niihin on öljyn kautta tiivistynyt mennyt fossiilinen elämä muovisiksi tavaroiksi. Menneisyys puhuu niiden kautta taiteilijalle: ”Painan muovinpalan korvaani vasten ja kuulen dinosaurusten askelten töminän.”

Yksityiskohta teoksesta Kaiken kantava kameli. Vaikuttava teos muistuttaa, miten elintärkeitä puut meille ovat tuottaessaan happea ja toimiessaan hiilinieluina. Silti me lyhytnäköisyydessämme kaadamme puita ja metsiä suruttomasti.

Näyttelyssä on myös huumoria, ja Montun metsässä on viihtyisää samoilla. Jokainen katsoja tietenkin tulkitsee teoksia omin silmin ja ajatuksin. Yhdestä olimme samaa mieltä. Vaikka Tuoli naurattaa, eikä kukaan meistä suostuisi sille istahtamaan, sekin muistuttaa meitä: ”Puu on spiraalille kiertynyttä auringon valoa, joka kannattelee elämää maapallolla”. Kaiken kaikkiaan komea näyttely 12.1. saakka Forum Boxissa. https://forumbox.fi/

Hannele Salminen

Hannele Salminen

Kirjoittaja on kriitikko ja tietokirjailija. (kuva teoksesta Myrsky).

Julkaisijan tiedot

Marko Holmström

Marko Holmström

IT-moniosaaja.