Avaimen kirjabrunssi:
Syksyn tarinat on taas julkistettu; Avain-kustantamon kirjabrunssi tarjosi hiljattain näkymiä joulumarkkinoille kurkottelevaan kirjasyksyyn, ja värikästähän tuo sato näyttää taas olevan!
Silmiini pisti tarjottimelta yksi erityisen mehevältä näyttävä uutuus (pitänee tutustua tarkemmin, näkemys kun perustuu vain kirjan ulkonäköön, mutta sehän on usein SE, joka panee lukijan avaamaan kirjan kannet), nimittäin Anna Pölkin kirja Onnellisten loppujen kakkuja. Kirja kertoo ”naiskirjailijoista” ja heidän nimikkokakuistaan. No, herkulliseltahan tuo kieltämättä näyttää!
Sitten sotkeuduin taas lillukanvarsiin; jäin pohtimaan määritelmää; ”naiskirjailijoita”?! Termihän on tuiki tavallinen, mutta miksi naispuolisen kirjailijan sukupuolta pitää erikseen korostaa? Miespuolisia kirjailijoita kutsutaan yksinkertaisesti ”kirjailijoiksi”.
Nuoren kirjailijan Eino Tainan esikoisromaani Piilopaikka saa kustantajalta kehuja mm. osuvasta nuoruuskuvauksesta, ja mainosalalla työskentelevä kielitieteiden opiskelija Tanja Brummer taas kertoo teoksessaan Mitä en kertonut kenellekään tyttöjen ystävyydestä, jonka tärkein laki on hänen mukaansa kateus. (Todennäköisesti siinä piilee ainakin pieni totuuden siemen? Vai?) Tittamari Marttinen puolestaan jatkaa Espressomysteerit-sarjaansa teoksellaan Viimeinen baari-ilta.
Elokuvakäsikirjoittajana ehkä paremmin tunnetun Meritta Koiviston uutuus Erakko pohtii jännittävien juonikuvioidensa lomassa ajankohtaista kysymystä, missä kulkee raja eettisyyden ja vallankäytön välillä. Antti Ahonen ja Suonna Kononen puolestaan kertovat elämänkertakirjassa Elämäni: taideteos, ilon, surun väriseos Jukka Itkosesta, jonka tekstejä yksi, jos toinenkin meistä on hyräillyt niiden alkuperää tuntematta.
Ihmiselle on usein mielenkiintoista ja antoisaa palata paikkoihin, joissa on viettänyt lapsuutensa – katsoa niitä ikäänkuin uusin silmin. Toimittaja, kirjailija Heikki Valkama on tehnyt juuri niin ja palannut lapsuutensa paikkoihin Japanissa kirjassaan Sydän Japanissa. Kirja on samalla sekä essee, reportaasi että omaelämäkerrallista pohdintaa. Täytyypä lukea!!
Kulttuurihistorioitsija ja yliopistolehtori Maarit Leskelä-Kärki muistelee Helsingin ensimmäisen suomalaisen tyttökoulun opettajaa ja johtajaa Minna Krohnia kirjassaan Pääskysen laulu ja hiljaiset surut ja Henri Hyppönen pohtii omaelämäkerrallisessa teoksessaan sitä, Kuka meistä on normaali?
Päivi Vehkaluoma taas antaa tietoa monien kokemasta ikävästä, mutta onneksi ei henkeä uhkaavasta sairaudesta eli migreenistä otsikolla Migreeniä ei voi pakottaa …Ei, mutta sen kanssa voi hänen mielestään elää hyvää elämää.
Suomesta on tullut yhä monikulttuurisempi maa, mikä on helppo panna merkille ainakin pääkaupunkiseudun katukuvassa. Ari Haasio ja Markku Mattila ovat koonneet kirjoihin ja kansiin Suomen maahanmuuton historian ja käsittelevät, miten se on aikojen kuluessa vaikuttanut suomalaiseen yhteiskuntaan. Mielenkiintoinen näkökulma, joka panee pohtimaan, mitä meitä vielä odottaa!
Pisteenä i:n päälle helsinkiläinen kuvittaja Timo Leppänen vie meidät värikkäin piirroksin tutustumaan Einon bussisreittiin; mistä tietää, milloin oma pysäkki tulee ja pitää painaa nappia. Lapsille suunnattu värikäs ja havainnollinen kirja opastaa myös bussireitin varrella vilahtelevaan historiaan ja nähtävyyksiin. Toivottavasti vastaavia syntyy muistakin bussireiteistä; kaikista lienee mielenkiintoista ja lapsia kiinnostavaa tietoa kaivettavissa.
Lapsille on syksyn kirjakorissa monia muitakin kirjoja, joiden kautta mielikuvitus lentää ja lasten lukutaito ja -into toivon mukaan kehittyvät vauhdilla. Siis nenä kiinni kirjoihin ja irti ruudusta!
Sama neuvo sopinee meille muillekin?!!
