Teksti ja kuvat Hannele Salminen
Kun astut Virve Liljan näyttelyyn Galleria Brondaan, päädyt tummien tapettien katveeseen Dr. Rorschachin vastaanotolle. Taiteilijan lähtökohtana on ollut kyseisen tohtorin persoonallisuuden analysointiin kehittämä musteläiskätesti. ”Outi Heiskasen päiväkirjamerkinnän mukaan: ”Ensin on tahra, ja siitä lähtee syntymään teos”. Näin Lilja on tehnyt ja täydentänyt musteläiskiään serigrafioiksi ja akryyli- ja öljymaalauksiksi.
Taiteilija kutsuu katsojat mukaan interaktiiviseen maalausinstallaatioonsa antamaan teoksista oman intuitiivisen, leikkimielisen tulkintansa. Näyttely innoittikin avajaisyleisöä monen moisiin tulkintoihin jännittävien teosten äärellä. Taiteilija taustallaan Dr Rorschachin vastaanotto 6. (Minä näin teoksessa kaksi söpöä koiranpentua.)
Aikaa ei tarvitse varata vaan vastaanotolle pääsee 3.3. saakka tulkitsemaan monimielisiä teoksia.
