Häjyt 2

Teksti ja kuva Hilkka Kotkamaa

Häjyt palaa elokuvana uusin kujein. Pohjalaisilla kerrotaan olevan vaikenemisen taidon osaava, mutta uhmakas ja uhoamiseen taipuvainen luonne. Tämä on mennyt perille myös heille, jotka ovat tehneet elokuvan Häjyt 2. Nyt uutuuselokuva on siis kakkonen ja löyhästi jatkoa 25 vuotta sitten tehdylle Häjyt-elokuvalle. Elokuvat voi katsoa toki erikseen, mutta jänniä yhtymäkohtia löytää jos muistaa vanhan elokuvan tai katsoo sen nyt uudestaan, kun sekin tulee teattereihin uusintänäytöksinä. (uusintaensi-ilta 10.2.25)

Uusi Häjyt 2 on filmattu Etelä-Pohjanmaalla. Hyvä niin, koska maisemat ovat tuttuja ja oikean henkisiä. Näin pohjalaisena olisin tietysti toivonut, että myös näyttelijät olisivat olleet enemmän alkuperältään pohjalaisia, koska murre on niin olennainen osa mentaliteettia. Murrevalmentaja on näyttelijöillä ollut, mutta tarkkakorvainen ei voi olla tyytyväinen. Muuten näyttelijätyö oli hyvää, erityisesti pidin Jussi Hirvosen näyttelemästä Konsta Karhusta, jonka kasvukivut pohjalaisittain ahtaassa raossa elävälle näkyivät herkullisesti. Miehen paluu kotikonnuille suoraan vankilasta ja maineeltaan kuormitetusta Murikan suvusta oli mutkikas juttu.  Suhde vanhaan morsmaikkuun Terhiin (Linda Wiklund) toi draamaan herkullista maustetta.

Pohjalaista filmauskokemusta näyttelijät pitivät suorastaan eksoottisena. Heitä puhutteli ja ihmetytti pohjalaisen taito vaieta seurassa. Aina ei ole välttämätöntä puhua pälpättää kaikkia taukokohtia täyteen. Hirvonen jopa väitti että mitä vähemmän elokuvassa on repliikkejä ja mitä enemmän hiljaisuudessa näyttelemistä, sen paremmin se draamassa toimii.

Mukana on häjyilyyn kuuluvaa veren kuohahtelua, väkivaltaa, viinan ja kovempienkin aineiden trokaamista. Vain puukot on vaihdettu pistooleihin. Veriteoiltakaan ei näin voi välttyä. Juonen komea kaari päätyy kuinkin tavoitteeseen sovitella asiat rauhanomaisesti. Päätteeksi pohditaan, miten suvun perinnön ja vihanpidon kierre voidaan katkaista.

 Pohjalaisuudesta on tehty ennenkin, mutta erityisesti viime aikoina yhä enemmän elokuvaa, kirjallisuutta, teatteria jne. Antti Tuuri on tehnyt hyvää pohjatyötä ja kirjallisuudessa on uusiakin hyviä nimiä kuten Paula Nivukoski. Joten on se uskottava, kun ulkopaikkakuntalaiset sanovat, että ”lakeuksissa, ihmisissä ja kulttuurissa on jotain kiehtovaa. Myös täällä vallitseva ihmisten välinen hiljaisuus on kaunista.” Näin sanoo yhtä pääosaa Jussi Murikkaa esittävä Samuli Edelmann.

Tunnelman takia tuntui luontevalta, että Kauhavan keskustaan oli kuvausten ajaksi kehitelty ravintola Puukkohovi. Samassa kiinteistössä on toiminut aikaisemmin aivan oikea hotelli ja ravintola. Siitä ylimääräinen tähti. Häjyt ykkönen sai aikoinaan 330 000 katsojaa. Saapa nähdä miten pohjalainen lumo puree tähän päivään. Ensi-ilta 19.2.

Kakkososan ohjaa ensimmäisen elokuvan tavoin Aleksi Mäkelä. Käsikirjoitus on Petja Lähteen käsialaa.

Hilkka Kotkamaa

Hilkka Kotkamaa

Julkaisijan tiedot