Teksti ja kuva Hilkka Kotkamaa
Satu Rämön uusin kirja on saanut nimen Rakel, päähenkilön, islantilaispoliisin Hildurin äidin mukaan.
Hildur Runarsdottir onkin jännä tyyppi, jolla on poliisitaitojen lisäksi äidiltä peritty ominaisuus, josta hän ei juuri ääntä pidä. Hän on näkijän sukua ja pystyy näkemään tulevia tapahtumia, varsinkin onnettomuuksia ja vakavia rikoksia. Mutta ongelmana on, että hän ei näe koska ja kenelle ne tapahtuvat. Näyt ovat todellisia, mutta epäselviä. Nytkin näky on selvä, mutta rautaisen kontrollin takana.
Länsivuonolla kaikki tuntevat toisensa, joten Islannin yhä kasvava ilmiö, rannoilla tungeksivat huviristeilijät, vaikuttavat vahvasti pieniin yhteisöihin. Laivojen jatkuvasti vaihtuvat vierailijat tuovat elämää, mutta myös levottomuutta satamiin.
Rämön tarinan edetessä kirjan nimihenkilö Rakel jää taka-alalle, kun eräänä päivänä huviristeilijästä horjuu maihin verille hakattu mies. Kuka on Manuel, puhumaton, vaatetuksen perusteella laivan keittiöhenkilöstöön kuuluva henkilö? Miksei hän tahdo takaisin laivaan? Onko häntä pidetty laivassa väkisin? Miksei häntä kysele kukaan? Mitä Manuel pelkää? Miksei hän puhu? Veristen vaatteiden lisäksi hänellä ei ole muuta tavaraa kuin taskussa oleva Venezuelan passi.
Hildur ryhtyy ryhmänsä kanssa töihin ja mitä syvemmälle hän kaivaa tapausta, sitä kummallisempia asioita löytyy. Käy ilmi, että luksusristeilijöille haalitaan köyhistä maista työntekijöitä, joita laivamatkailijat eivät näe, siivoojiksi, keittiöön, tiskiin ja pesulaan. Työpaikastaan he ovat joutuneet maksamaan välittäjälle 5000 dollaria. Työntekijät tekevät pitkää päivää, eivät ansaitakseen juuri palkkaa, vaan maksaakseen velkaansa. Manuelin tyypillisessä tapauksessa kahden vuoden lomattoman työrupeaman jälkeen hänellä on jäljellä vielä 4000 dollaria velkaa. Kielitaidottomina kukaan heistä ei osaa puhua, ei uskalla valittaa eikä todistaa hyväksikäyttäjiä vastaan.
Hildur ujuttautuu tarkoin vartioituun laivaan ja kuulee, että keittiö on venezuelalaisen hallussa, siivoojat ovat Aasiasta ja muut ties mistä.
Islannissa risteilyturismi on laajentunut nopeaan tahtiin. Toki 200 maassa toimiva poliisien yhteistyöjärjestö Interpol on tietoinen ja huolissaan kansainvälisen risteilyturismin ympärillä pyörivästä rikollisuudesta. Asiaan on kuitenkin hankala puuttua, koska rikolliset käyttävät hyväkseen kansainvälisillä vesillä liikkuvien huviristeilijöiden monimutkaista juridista asemaa.
On tiedossa, että henkilökuntaa risteilijöiden eri tehtäviin tarvitaan satoja, ellei tuhansia ja heidän hankintaansa osallistuu hämäräbisneksistä tunnettuja vaarallisia ja häikäilemättömiä ihmisiä. Heidän koneistossaan ei yhden keittiöapulaisen henki paljon paina. Eikä näissä bisneksissä todellakaan pidetä poliiseista, koska kyse on isoista rahoista. Jos nämä tyypit haistavat viranomaistoimintaa lähellä, he ryhtyvät herkästi vastatoimiin. Heidän pelkona on, että nuuskivat poliisit paljastavat heidän toiminnastaan työvoiman hyväksikäyttöä, ihmiskauppaa, huumekauppaa ja jalokivien salakuljetusta. Eikä tapauksien selvittely ole helppoa Hildurillekaan, koska risteilijät tulevat ja menevät ja kontrolli laivoissa on tiukkaa. Maissakin kausityöntekijöiden vaihtuvuus oli suurta, eritoten matkailualalta.
Satu Rämö on hyvä lataamaan tarinoihinsa tunnelmaa, mutta hän tarttuu myös ympärillä oleviin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Eli ei ihme, että kirjat kuluvat lukijoiden käsissä.
Satu Rämö: Rakel. WSOY, 2024. 352 s.
