Saranda ja Korfu.
Teksti ja kuvat Petri Kosonen
Pirjo Mellasen romaanissa yksinäinen vanhapiikaopettaja heittäytyy täysillä lomaromanssiin, komean, päivittäin autoa vaihtavan albaanimiehen kanssa. Lukijalle saattaa jäädä hämäräksi, mikä miehessä päähenkilöön oikeastaan vetoaa. Mutta ehkä se onkin enemmän sinisenä välkehtivä Joonianmeri, mistä Korfun saari kohoaa kapean salmen takana. ja tunne rakastetuksi tulemisesta. Perustasolla liikkuvan kommunikaatiohan saattaa olla vain eduksi tällaisissa tapauksissa. Hyväksymisen tarve on suuri, vaikka tosiasiat viittaavat johonkin aivan muuhun. Tyly totuus on vaikea niellä, vaikka se näytetään jo uutisissakin.
Vuosikymmen sitten meilläkin uutisoitiin Albanian poliisivoimien tekemästä näyttävästä ratsiasta eteläiseen Lazaratin kylään, jonka liepeillä maan tärkeimmät kannabisviljelmät sijaitsivat. Tämä johti neljä päivää kestäneeseen tulitaisteluun poliisin ja kyläläisten välillä. Vaikka siinä käytettiin varsin järeää aseistusta, mm. Kalashnikoveja ja granaatteja, kuinka ollakaan, kuolonuhreilta kuitenkin vältyttiin. Jälkeenpäin ilmeni että isku vain lähinnä EU-byrokraateille suunnattua ”huumeiden vastaisen sodan” teatteria, minkä jälkeen varsin laadukkaan marijuanan kasvatus ja kauppa jatkui, vain hieman matalammalla profiililla.
Pitkään läheisessä Sarandan rantalomakaupungissa miehensä kanssa kakkoskotiaan pitänyt Mellanen tuntee paikat, ja ne ovat aidon tuntuisia, vaikka niitä ei nimeltä mainittaisikaan. Myös matka automatkan kuvaus halki rautaesiripun takaa avautuneen itäisen Euroopan tuntuu todelta. Varsin omakohtaiselta tuntuu myös viisuminuusimisreissu Kreikan puolelle ja rajatarkastuksessa iskevä vainoharhaisuus. Näin voi seudulla aikaansa viettäneenä helposti todeta. Monet muutkin kirjan tapahtumatkin ovat todellisia, vaikka esimerkiksi niiden ajoituksessa on toki käytetty kirjailijan vapauttakin.
Romaanin maailmassa hamppu on hyihyi! Mutta kahvia ja tupakkaa kuluu mielin määrin, kuten Jim Jarmuschin tai Aki Kaurismäen elokuvissa, mikä on tietenkin Albaniassa luontevaa. Välimeren toisessa päässä (”Fugessa”) suomalaiset eläkeläiset tuovat omat saludonsa ja lauantaimakkaransa tai nuoremmat lonkeronsa, mutta Sarandassa on nautittava enemmän paikalliseen tarjontaan. Sekään ei ole huono asia, koska kolmella ilmansuunnalla ollaan Kreikan rajan tuntumassa. Mellanen on selvästi perehtynyt myös maan muuhun kulttuuriin, ja kuten romaanin päähenkilö, vaivautunut opettelemaan sen kieltä. Ajankohtaisuutta kirjaan tuo viittaus hiljattain kuolleen albanialaiskirjailijan Ismail Kadaren teokseen. (Kuva kirjassa mainittu muistokivi Sarandassa)
Pirjo Mellanen: Albanialainen ystävä. Lektor, 2024. 175 s.
