Kantaa ottavia, tarinallisia koruteoksia Galleria 68:ssa

Taiteilija ja Memories (hopea, emali).

Teksti ja kuvat Hannele Salminen

Teolliseksi muotoilijaksi valmistuneen Reet Salosen näyttelyn nimi 88 merkitsee taiteilijan mukaan onnellisuutta, jatkuvuutta, äärettömyyttä. Se on myös eri puolilla maailmaa esillä olleiden teosten tilaisuuksien järjestysnumero. Eri materiaaleista – metallista, kiillotetuista kivistä, nahasta, marmorista, tuohesta – rakennetut teokset ovat pieniä kannettavia koruja ja veistoksia.

Jokainen esine on ainutlaatuinen ja sillä on oma tarinansa. Salonen kertoo saavansa inspiraatiota matkoiltaan, arjesta ja luonnosta. Tärkeää on myös ollut Viron neuvostotasavallassa käsitöitä tehneen äidin ja monitoimisen isän tee-se-itse opetukset. Vaikka korut ovat kauniita ja taidokkaita, ne ottavat myös kantaa luontokatoon ja Ukrainassa käynnissä olevaan sotaan.

Monenlaisissa tehtävissä toiminut taiteilija tuntee vihdoin löytäneensä paikkansa omassa pienessä studiossaan. Hän määrittelee ja ilmaisee itseään taiteilijana: ”Prosessi ja vapaus ovat minulle tärkeitä luomisessa”.

Tarinallisia, kantaaottavia koruja voi ihailla Galleria 68:ssa 28.1. saakka.

Anything but Basic (hopea, kupari, patina).
Hannele Salminen

Hannele Salminen

Kirjoittaja on kriitikko ja tietokirjailija. (kuva teoksesta Myrsky).

Julkaisijan tiedot

Marko Holmström

Marko Holmström

IT-moniosaaja.