Käräjät kertoo pohjalaisen historian vaietusta kappaleesta. Markus Nummelta meni tämän kaiken kirjoittamiseen kahdeksan vuotta.
Teksti ja kuva: Hilkka Kotkamaa
Markus Nummi löysi arkistojen kätköstä erikoisen oikeustapausten sarjan, josta hän päätti punoa kirjan. Lähes 600-sivuinen kertomus sukeltaa syvälle pohjalaiseen ihmiseen, oikeuskäsitykseen ja historiaan.
1930-luvun lopulla on nuori etsivä Juho Iivonen saanut komennuksen Tarvajoelle hoitamaan arkaluontoisia oikeustapauksia. Eivätkö ihmiset ole Etelä-Pohjanmaalla niitä ”puolijauhoosia”, josta hän on kuullut? Hän tietää että poliisimiehen tehtävä oli olla oikeuden ja järjestyksen palvelija, vaikka elämän kysymykset ovat mutkikkaampia. Teuvan seudulle sijoittuva Tarvajoen kylässä oli yhdeksän tuhatta asukasta, joista tuhat oli lähtenyt Amerikan Yhdysvaltoihin tai Kanadaan. Kylän sijainti oli hyvä, kun länteen päin pääsi merenrantaan, itään Seinäjoelle Suupohjan rataa pitkin. Lainvartijan työmaana olivat juopot, ”toistaitooset”, pari mitä lie kumousta vehkeilevää kommunistia sekä siveyspuolella aviottomat lapset. Ja sitten ne lapset, jotka eivät olleet päässeet syntymään. Heitä hän ryhtyi lain nimissä tutkimaan toukokuussa 1938.
Kirjan yksi päähenkilö Vilja-täti, tulkitaan epävakaaksi todistajaksi, koska hänellä on kummallisen terävä katse. Liekö lapsena säikähtänyt Vilja edes oikeustoimikelpoinen, kun hänen sanottiin olevan ”lapsi joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi”. Vilja kulkee muiden mukana, mutta ei ole kuin muut.
Perheissä oli paljon lapsia, enemmän kuin tarpeen. Siksi väkeä myös katoaa johonkin: Amerikkaan, Neuvostoliittoon, parempaa elämää etsimään. Lähtijöistä kantautuu ikäviä huhuja itärajan takaa. Kuiskitaan että matka onkin johtanut kuopan reunalle, josta ei palattu. Tarvajoen tapahtumissa mukana oli kipuilua jo vuoden 1918 tapahtumista. Historia on myös taustalla henkilöissä, jotka ovat kadonneet itärajan taakse syynä ”aatteen kiima”.
Kylän nykyongelmat: tuberkuloosi, johon ei ollut parannuskeinoa edes kunnanlääkäri Karvosella, viinanjuonti ja siitä johtuva väkivalta sekä sikiönlähdetykset, jotka olivat laittomia. Ketä edes syyttää, jos nuori tyttö on raiskattu? Mitä tehdä kun lapsi ei ole toivottu eikä haluttu.
Kylän ulkoisena uhkana sanottiin olevan sakemannit ja ”rannikkoruottalaasten riettaan merimiesmäisen elämän saastuttamat sielut”. Lasten saantiin suhtauduttiin kohtalonomaisesti. Lapsia piti tehdä vähän varallekin. ”Jos tulee semmoinen tautivuosi, silloin niitä pikkuisia menee. Antaa siis tulla mitä Luoja antaa”, ajateltiin.
Mutta sikiön lähdetys on rikos, vaikkei sitä siksi koettukaan. Käräjiä nopeuttaisi parhaiten, jos syytetty suoraan kuvailisi ja tunnustaisi miten ja missä kukin oli lähdettänyt paikkakuntalaisen sikiöitä. Kun oikeuden edessä ryhdyttiin purkamaan tapauksia, tuli esille monia kiusallisen tuttuja nimiä.
Raskaus haluttiin keskeyttää monesta syystä. Yksi syy oli köyhyys, toinen vain voimien loppuminen tai jo liikaa lapsia. Keskeytyksen painostuskeino voi tulla monesta suunnasta. Ukkomies oli ollut asialla tai isäntä-piika suhde. Kenties oma aviomies painosti. Syinä myös oli kovin nuori ikä, kumppanista ei tietoa tai ei uskallusta sanoa tekijää. Pahimmillaan mukana oli mielenvikaisuutta ja välivaltaa. Monasti oli syynä häpeä tai lesken hairahdus, jotka ovat sama asia. Joskus seurasi tuomio huonoista elintavoista. Tunteista tuttuja keskeytyksen yhteydessä: pelko, kauhu, häpeä.
Vaasan lääninvankilan lisäksi oli Mustasaaressa Sielullisesti sairaiden vastaanottokeskus, joka oli jo 1938 kriminaalipotilaiden hoitopaikka. Tarkoituksen tunnisti rautatangoista ikkunoissa.
Kirjan käräjillä syytettynä oli nuori hento ja pelokas Inkeri Seppä. Hän oli ollut orvoksi jäätyään sijoitettu isoon Vuoren taloon, työvoimaksi. Kouluun ei voimia sitten enää riittänyt. Ongelmista suurin oli kuitenkin talon isäntä, joka tunki tytön viereen aina kun emäntä oli poissa. Isäntä sanoi että kyyneleet on kuivattava ja tapahtumista vaihdettava visusti, muuten Inkeri joutuisi kasvatuslaitokseen. Tyttö totteli. Talon edellinen tyttö oli karannut ja rangaistuksensa saanut. Sikiöstä tai sen poistamisesta Inkeri ei näyttänyt ymmärtävän mitään. Käräjätuomiota tyttö odotti pelokkaana ja syyttäjäkin sekavin tuntein.
Inkeri oli ”kunnanholhokki” Hanna Sepän tytär. Hänet leimattiin huonosti kasvatetuksi ja hän oli äitinsä peruja holtitonta sukua. Rappeutuneessa suvussa tavataan kaatumatautia, juoppoutta ja epäsiveellisyyttä, kuten arvio kuului.
Tilallinen Herman Vuori oli kyläläisten arvostama isäntä, mutta nuorten tyttöjen pelkäämä. Vaimonsa Airi oli tunnettu siitä, että taloon sijoitettujen tyttöjen työtaakka oli lähes ylivoimainen. Lopputulos: Näyttöä yhdynnästä ei ollut, vaikka tyttö oli tullut raskaaksi. Vuorta vastaan nostettu raiskaussyyte jää toteen näyttämättä ja tytön korvausvaatimus hylättiin. Tuomiot olivat kovia ja lähes kaikki joutuivat Vaasan vankilaan ja naiset sieltä Hämeenlinnaan.
Raiskausta ja rangaistusta vakavampi oli nuorelle tytölle mielenrauhan, unelmien ja särkyminen. Ikävintä ettei likaisuuden tunne lähtenyt edes saunassa.
Lopulta abortin tekijöiden käräjistä luovuttiin, kun rangaistuksilla ei saatu kansaa paremmaksi. Neljäkymmentä tuomiota tarvajokisille tuntui syyttäjänkin mielestä turhalta.
Vankila oli kolhinut monen nuoren elämää, mutta suurempi uhka oli edessä. Vihollinen hyökkäsi ja alkoi talvisota. Se koetteli Tarvajokea, pientä eteläpohjalaista kylää kovin kourin. Sotien sankarivainajia saatiin seudulle yli viisikymmentä. Käräjät, monia ajatuksia herättävä hieno kirja.
