Teksti ja kuvat Hilkka Kotkamaa
Heikki Marilan ”Kukat XXIII”.
Helsingin kulttuurikaupunki avautuu runsaana ja monipuolisena, mikäli löytää paikalle monenmoiseen katutöiden ynnä muiden kesälle sattuvien mylläysten takia. Mannerheimintie, Rautatieasema, Kamppi sekä 150 pienempää kohdetta on kesän remontissa.
Jos haluaa päästä vähällä löytyy Tennispalatsissa olevasta Helsingin taidemuseosta HAMista peräti kuusi näyttelyä. Esillä on 125 taiteilijaa 204 teosta. Kyse on nykytaiteessa ja sen puitteissa taidetta onkin joka makuun.
Värikylläinen ”Tyttö joka muuttui ruusupensaaksi” on 31 taiteilijan kokonaisuus, jossa teokset käyvät keskustelua ihmisen kehollisuudesta. Tykkäsin.
Huttusen perheen HAMille lahjoittama persoonallinen kokoelma ”Bambi forever!” on esillä parhain teoksin. Niistä voi allekirjoittaa teeman: surua, melankoliaa, mutta myös toivoa ja huumoria.
Nastja Rönkön ”Selviytymisopas maailmanlopun lapsille” sekä näyttely ”Kuka on eläin” ovat myös kiinnostavia.
Lisäksi HAMin suurnäyttely Helsinki Biennaali levittäytyy Esplanadin puistoon ja Vallisaareen.






