Kirjat ja kuvataide viihtyvät yhdessä

Taiteilija ja teos Teatteria japanilaisessa puutarhassa.

Teksti ja kuvat Hannele Salminen

Beata Joutsenen Kultainen lanka -näyttelyn teokset ovat saaneet inspiraationsa matkoilta: Japanista, Saksasta, Intiasta. Grafiikan tekniikoita, maalausta ja kollaasia käyttämällä taiteilija on luonut kauniin maailman Rikhardinkadun kirjaston aulan Galleria Rikhardiin.

Entä mistä nimi Kultainen lanka on peräisin? ”Se on kokemus, jonka tuon, luon kuviini visualisoimalla. Saan henkistä voimaa ja merkityksen tuntua kaikesta kauniista, jonka ympärilläni aistin”, vastaa taiteilija, joka on opiskellut myös Pariisin École Nationale Superiéure des Beaux-Artsissa.

Rikun kirjaston alakerran Taidelainaamossa on myös toinen pieni näyttelytila Galleria Arthur. Taidelainaamon eri tekniikoin valmistettujen myytävien teosten joukossa on valinnanvaraa. Eikä teosta tarvitse heti ostaa, vaan sen voi parilla kympillä kuukaudessa vuokrata ja kokeilla sopiiko se omaan kotiin. Tämän jälkeen teoksen voi hankkia osamaksulla.

Beatan töitä voi ihailla samalla kun lainaa luettavaa 31.5. saakka. https://taidelainaamo.fi/

Yksityiskohta teoksesta Japanilainen lohikäärme.
Hannele Salminen

Hannele Salminen

Kirjoittaja on kriitikko ja tietokirjailija. (kuva teoksesta Myrsky).

Julkaisijan tiedot

Marko Holmström

Marko Holmström

IT-moniosaaja.