Kaksi ensimmäistä Turjanlinnaa vei tuli, kolmatta ei enää rakennettu. Kentällä näkyy vain osa kivijalkaa. Taaimmainen rakennus, entinen jäkäläriihi Kohtalon korsu säilyi paloista. Siellä sijaitsi Ilmari Kiannon työ- ja makuuhuone kesäisin.
Laivaretki Kiantajärven Turjanlinnaan on mieluisa kokemus
Teksti Heino Ylisipola
Kuvat Heino ja Helena Ylisipola
Korpikirjailija Ilmari Iki-Kiannosta on varmasti enemmän kuin tuhat ja yksi tarinaa, niin värikäs henkilö hän oli. Kianta-laivan kyydissä Turjanlinnaan ja perillä voi kuulla osan noista tarinoista, jotka ovat kaiken lisäksi totta.
Kesäisin ja koululomien aikaan Ämmänsaaren satamasta pääsee Kianta-laivalla kirjailijan jalanjälkiin. Alkuperäistä Turjalinnaa ei enää ole, sillä ensimmäisen Turjanlinnan polttivat suomalaiset sotilaat talvisodassa 1939 ja toinen Turjanlinna paloi pian valmistumisensa jälkeen, kun uunin muuraamisessa oli tapahtunut kohtalokas virhe.
Meitä Kiannosta ja Turjanlinnasta kiinnostuneita oli elokuun kahdeksantena päivänä laivalastillinen kuulemassa Suomussalmen matkailutoimiston ja Kianta-laivan erinomaisia oppaita korpikirjailijan elämänvaiheista. Yksi syy matkaan oli, että 2024 tuli kuluneeksi 150 vuotta kirjailijan syntymästä.
Ilmari Kianto (1874–1970) syntyi Pohjois-Pohjanmaalla Pulkkilassa ja kuoli 95-vuotiaana Helsingissä. Kuulin Kiannon kuolemasta pääsiäisen aikaan 1970 autoradiosta, kun olin palaamassa enoni kanssa mummoni veljen Nestorin luota Suomussalmen Jumaliskylältä takaisin kotiin Maaningalle.
Koulussa äidinkielen tunnille piti lukea Kiannon kuuluisin romaani Punainen viiva (1909). Toinen kuuluisa romaani Ryysyrannan Jooseppi ilmestyi 100 vuotta sitten, 1924. Sen olen nähnyt elokuvana.
Kianto oli hyvin tuottelias kirjailija, ura kesti yli 60 vuotta. Kirjoja ja kirjasia ilmestyi noin 60.
Ei tullut pappia, eikä upseeria
Kianto oli alkuperäiseltänimeltään Ilmari Calamnius, mutta hän muutti sukunimensä suomalaisuusaatteen mukaisesti Kiannoksi vuonna 1906.
Isä, Pulkkilan kappalainen August Benjamin Calamnius sai 1879 kirkkoherran viran Suomussalmelta. Perhe muutti Suomussalmelle Karhulan pappilaan. Moni ei tiedä, että tuossa samassa pappilassa on syntynyt Suomen ensimmäinen presidentti K. J. Ståhlberg.
Kianto pääsi ylioppilaaksi Oulun lyseosta 1892. Ehkä isän, jota hän kutsui ABC-lyhenteellä, esimerkki vaikutti, kun Kianto ilmoittautui Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan. Hän tuli kuitenkin pian toisiin ajatuksiin ja päätti lähteä upseerin uralle. Armeijaurakaan ei kestänyt paria vuotta pidempään.
Syksyllä 1893 Kianto lähti Helsingin yliopistoon opiskelemaan venäjän ja suomen kieliä. Opiskeluaikoinaan Kianto aloitti kirjailijanuransa. Ensimmäinen teos oli Väärällä uralla (1896), jossa hän kertoi armeijakokemuksistaan.
Kianto promovoitiin filosofian maisteriksi vuonna 1900. Alkuun Kianto julkaisi runokirjoja, joiden tuottamisessa häntä auttoi entinen koulutoveri Eino Leino.
Kianto osasi sujuvasti venäjää ja suomensi venäläistä kaunokirjallisuutta, muun muassa Leo Tolstoita, jonka kanssa hän kävi myös kirjeenvaihtoa. Tolstoi vaikutti siihen, että Kianto erosi kirkosta, kun uskonnonvapauslaki tuli voimaan kesällä 1904. Kianto jää historiaan myös siinä, että hän solmi Suomen ensimmäisen siviiliavioliiton Ruotsissa Helsingborgin raatihuoneella, koska Suomessa se ei ollut mahdollista. Morsian oli kultasepän tytär Hildur Molnberg, joka oli tullut Suomussalmelle 1904 postinhoitajan sairausloman sijaiseksi. Hildurin kanssa Kianto sai kahdeksan lasta.
Syksyllä 1904 Kianto muutti vaimonsa kanssa Kajaaniin, jossa hän toimi opettajana Kajaanin yhteiskoulussa. Suurlakon (1905) jälkeen Kianto heittäytyi mukaan politiikkaan ja oli perustamassa nuorsuomalaista puoluetta. Hän kirjoitti Kajaani- lehteen niin kovia poliittisia juttuja, että menetti 1906 opettajantoimensa. Siinä vaiheessa hän päätti ryhtyä ammattimaiseksi kirjailijaksi ja muutti perheineen Suomussalmelle.
Metsähallituksen vuokrapalsta Kiantajärven rannalta
Suomussalmella Kianto hankki Metsähallitukselta seitsemän hehtaarin vuokrapalstan niemenkärjestä Kiantajärven rannalta ja rakennutti sinne 1910-1912 Turjanlinna-nimisen kirjailijakotinsa.
Turjanlinnan maapalstan saamisessa oli monta mutkaa Metsähallituksen kanssa ja riitaa tuli. Riitelystä Kianto kirjoitti romaanin Metsäherran herjaaja (1912).
Kianto oli erittäin monipuolinen kirjallisessa tuotannossaan. Kajaanin maanviljelysseura tilasi häneltä 1911 laulun sanoituksen, jonka nimeksi tuli Nälkämaan laulu. Sävellyksen teki Oskar Merikanto. Myöhemmin Nälkämaan laulusta tuli Kainuun oma maakuntalaulu.
Meidänkin, pienen vierailijaryhmän piti kajauttaa Nälkämaan laulusta kolme ensimmäistä säkeistöä, jotta pääsimme Turjanlinnan portista sisälle. Ilmari Kianto oli kirjoittanut Turjanlinnan portin vieressä olevaan puuhun ohjeen, että jos vähintään kolmen hengen porukka lähestyi Turjanlinnaa, porukan piti kajauttaa portilla Nälkämaan laulu ja niin kovaa, että se kuului hänen työhuoneeseensa.
1930-luvulla Kiannolla oli paljon talousvaikeuksia ja tuli myös avioero ensimmäisestä vaimosta. Kiannolla oli kustantajalleen Otavalle velkaa yli 600 000 markkaa. Jouluaattona 1936 Turjanlinnan uhattiin ulosmitata noin 15 000 markan veloista Suomussalmen kunnalle. Kiannon hyväksi järjestettiin kansalaiskeräys ja hän sai pitää Turjanlinnansa.
Kianto ei ole suinkaan ainoa taiteilija, jota ulosmittaus on uhannut. Säveltäjämestari Jean Sibelius oli vähällä menettää flyygelinsä velkojen maksuksi, mutta kansalaiskeräys tuli apuun ja säveltäjä sai pitää flyygelinsä.
Kun Kianto sai tietää, että lääkäri on kieltänyt Sibeliukselta sikarinpolton, lähetti hän kirjeen Sibeliukselle ja pyysi tätä lähettämään lahjaksi saamansa sikarit Turjanlinnaan ja niin myös tapahtui.
Talvisodassa Turjanlinna piti jättää tyhjäksi
Talvisota puhjettua Kianto joutui perheineen lähtemään jäätä pitkin evakkoon Turjanlinnasta 7. joulukuuta, kun venäläiset sotajoukot uhkasivat Suomussalmen kirkonkylää. Joulukuussa 1939 rintamalinja kulki jo Turjanlinnan alueen läpi.
Suomalaiset sotilaat polttivat Turjanlinnan 19. joulukuuta 1939. Rakennuksista säilyi vain sauna ja jäkäläriihi, jota myöhemmin laajennettiin ja siitä tuli Kiannon työhuone ja kesäisin asuintila.
Talvisodan jälkeen Kianto tuomittiin maanpetoksen yrityksestä puoleksi vuodeksi kuritushuoneeseen, koska hän oli jättänyt Turjanlinnan kuistinpöydälle tyhjän sikarilaatikon, jonka kanteen hän oli kirjoittanut venäjäksi:
”Venäläiset toverit! Kunnioittakaa sivumenolla köyhän kirjailijan kotia. Tuossa on saari autiona ynnä huvila itään päin muine rakennuksineen. – Olen minäkin ollut Moskovassa v. 1901-1903.”
Kun teksti päätyi suomalaisten käsiin, tulkittiin se ilmoitukseksi lähitalon miehittämättömyydestä, mikä katsottiin vakoiluksi.
Presidentti Kyösti Kallio armahti Kiannon kuritushuoneesta ennen tuomitun ajan päättymistä. Selkkauksen seurauksena Kianto erotettiin maanpetturina useista kulttuuriseuroista, muun muassa Suomen kirjailijaliitosta, jota hän itse oli ollut perustamassa. Katkeroitunut ja omasta mielestään oikeusmurhan kokenut Kianto kirjoitti tapahtumista teoksen Omat koirat purivat (1946). Elokuvaohjaaja Mikko Niskanen teki noista sotatapahtumista myös samannimisen tv-elokuvan (1974).
Otava apuna vaikeina aikoina
Kiannon kustantaja Otava riensi apuun ja rahoitti uuden Turjanlinnan rakentamisen 1948-1949 talvisodassa palaneen Turjanlinnan tilalle.
Kun leivinuunia ensimmäisen kerran lämmitettiin 1. heinäkuuta 1949, pääsi tuli tai kipinä karkaamaan uunin rakosesta ja poltti nopeasti koko talon. Palokunta ei päässyt tarpeeksi nopeasti paikalle. Uutta Turjanlinnaa ei ollut vakuutettu, joten Kianto ei saanut mitään korvauksia. Taas tarvittiin rahaa.
Kianto kirjoitti presidentti J. K. Paasikivelle ja toivoi häntä kansalaiskeräyksen suojelijaksi. Paasikivi oli nihkeä ja kirjoitti päiväkirjaansa: ”Että piti Turjanlinnansa, joka jo oli kerran palanut, vakuuttamatta, on puolustelematonta kirjailijaltakin.”
Paasikivi kuitenkin pohti samassa yhteydessä: ”Olisiko syytä ja mahdollista antaa hänelle jotain lisäapurahaa valtion varoista? Hänen vanhuudenpäivänsä olisi joka tapauksessa turvattava, tavalla tai toisella.” Paasikivi antoi opetusministeri R. H. Oittiselle tehtäväksi valmistella, mitä olisi tehtävissä ja neuvotella asiasta Otavan pääjohtajan Heikki Reenpään kanssa.
Vuodesta 1953 lähtien Kianto vietti talvet Helsingissä, Otavan omistamassa kirjailija-asunnossa Mariankatu 24:ssä.
Kesäisin Kianto asui Suomussalmella Turjanlinnan Kohtalon korsu -nimisen jäkäläriihen kylkeen tehdyssä Ikin tupa -nimisessä huoneessa. Kianto vihittiin Helsingin yliopiston historiallis-kielitieteellisen tiedekunnan kunniatohtoriksi 1957. Samana vuonna ilmestyi hänen viimeinen kirjansa Mies on luotu liikkuvaksi.
Etsitään soututaitoista sihteeriä Turjanlinnaan
Sotien jälkeen Kianto tuli tunnetuksi ja pääsi otsikoihin sihteeriseikkailuistaan. Kianto haki lehti-ilmoituksilla säännöllisesti itselleen naispuolisia sihteereitä.
Tärkeintä ei ollut konekirjoitustaito eikä sitä useimmilla ollut lainkaan, vaan sihteerin piti olla hyvä soutamaan venettä ja pitämään Kiannolle seuraa.
Yhdeksän vuoden aikana Kiannolla ehti olla virallisesti neljä sihteeriä.
Kianto oli kolme kertaa virallisesti naimisissa ja myös niin sanotuissa omantunnon liitoissa, avoliitoissa.
Kianto jakoi kaksitoista lastaan äitien mukaan A-, B- ja C-sarjaan. Hildur Molnbergin (1882-1941) kanssa lapsia oli kahdeksan, Siviä Karpin (1895-1955) kanssa kolme ja Rakel Nymanin (1908-1973) kanssa yksi lapsi Raija-Liisa on (1934 -), joka on ainoana lapsista elossa.
Calamniusten pappissuku jatkui, kun Kiannon ensimmäisestä avioliitosta Hildur Molnbergin kanssa syntynyt Otso Tähtivalo Kiannosta tuli rovasti ja Alppilan seurakunnan kirkkoherra.
Kianto on haudattu Turjanlinnan edustalle sijaitsevaan Niettussaareen. Kianto oli varannut tämän hautapaikan itselleen jo vuonna 1927. Hautamuistomerkin teksti on hänen itsensä laatima:
”Tähän minut haudataan. Katson Wanhaan pappilaan, sieltä aallot armaat pauhaa lapsuuteni hellää rauhaa. Turjanlinna tuossa on sodan jälkeen onneton. Minä kuljen onnen mailla – en oo enää mitään vailla.”
Kianto sai syntymänsä 100-vuotisjuhlan kunniaksi näköispatsaan Ämmänsaareen Kiantajärven rannalle. Patsaan paljasti 1974 tasavallan presidentti Urho Kekkonen, joka vieraili myös Niettussaaressa Kiannon haudalla. Kianto ja Kekkonen olivat hyviä ystävyksiä, Kainuun poikia.
P.S.
Kianta-laivan alakerran kahvilasta saa hyvää kahvia ja pullaa, myös kirjoja Kiannon elämästä. Hyvä tuliainen on Ilmari Kiannon alun perin omille lapsilleen kirjoittama Turjanlinnan satukirja.
Lähteet: Ilmari Kiannon elämästä kertovat lukuisat kirjat, omat lukukokemukset Kiannosta ja Suomussalmen Matkailutoimiston oppaat.
