Kotka-Sunilan Aalto-kodit 2024: Kurkistuksia suomalaisen arkkitehtuurin seinien sisään

Jännittävä tilanjakaja: Olivatko nämä nyt keihäitä vai heinäseipäitä? Ilmeisesti jälkimmäisiä. Esittelykohteista löytyi monia mielenkiintoisia sisustuselementtejä.

Alvar ja Aino Aallon puhdaslinjainen arkkitehtuuri ainutlaatuisessa tehdasympäristössä Kotkan Sunilassa on omiaan herättelemään asukkaiden katseita ympäröivään luontoon ja hakemaan inspiraatiota arkielämäänsä luonnon monimuotoisuudesta.

Teksti ja kuvat Marja-Liisa Kinturi

Sunilan Aalto-kodit olivat suuren yleisön nähtävillä 24.–25.elokuuta 2024, ja päivistä on muodostunut vetävä yleisötapahtuma, jonka upea kesäsää kruunasi.

Pääsy/päivälippuja myytiin etukäteen netissä ja paikan päällä 17 euron hintaan. Alle 12-vuotiaat pääsivät ilmaiseksi vanhempiensa mukana. Tapahtuman järjestää vuonna 2000 perustettu kaupunginosayhdistys Pro Sunila.

Hillittyä ilmettä ja väriloistoa

Tällä kertaa avoinna oli 16 hyvinkin erilaista kotia, joihin kulkijaa opastettiin kartan avulla. Alaovella oli yleensä opas kertomassa, mitä kohteesta voisi odottaa löytävänsä.  Itse en ehtinyt/jaksanut kaikissa käydä, mutta riittävän monessa, jotta kohteiden moni-ilmeisyys kävi hyvin selväksi.

Pelkistetty, puhdaslinjainen arkkitehtuuri antaa selvästi tilaa asukkaiden omalle luovuudelle, sillä kohteina oli hyvinkin erilaisia ja erilaisiin makuihin sisustettuja koteja.

Kodit paljastivat luonnollisesti asukkaidensa mieltymyksiä ja harrastuksia. Pelkistetyin ja ehkä siinä mielessä suomalaisen arkkitehtuurin perikuva oli selkeälinjainen ja väritykseltään hillitty; rohkeimpina väreinään beige harmaa. Vastakohtana oli sitten taiteilijakoti, joka räiskyi väriloistoaan joka puolella. Suurin osa oli jotain siltä väliltä. Taiteilijakodin seinät hehkuivat värikkäitä maalauksia ja käsityöharrastajan ikkunalaudalle oli koottu kauniisti kirjottuja lapasia myytäväksi asti.

Sisustusideoita ja …

Sisustamisesta innostuneet löysivät varmasti paljon uusia ideoita; vanhoista kirjoista koottu hyllyn jalusta oli oivallinen esimerkki samoin kuin ison olohuoneen tilanjakajaksi vanhoista (ilmeisesti?) heinäseipäistä pystytetty ”verho”.

Eksotiikkaa!

Kesähelteellä oli hetkittäin kiusaus laistaa jostain kohteessa varsinkin, kun ne tuntuivat suurimmaksi osaksi olevan ylimmissä kerroksissa, mutta alaoven innokas opas kannusti hikistä kulkijaa nousemaan portaat: ”Kyllä ehdottomasti kannattaa: siellä on kirahvikin parvekkeella!” Ja niinhän siellä oli! Maailmanmatkaaja Harri Tuomolan parvekkeella oli toden totta iso kirahvi, ei sentään elävä, mutta hyvin sympaattinen joka tapauksessa. Ja sisältä löytyi matkoilta koottua värikästä eksotiikkaa, jota isäntä auliisti myös esitteli.

Paikallisen urheilun hyväksi

Päivän anti oli mielenkiintoinen, ja sitä sopi sulatella Alvariskan ruokapisteellä, jonne paikallinen urheiluseura oli koonnut tarjottavaa ja keräsi näin varoja toimintaansa. Vastaavia pisteitä oli alueella useampiakin. Hienoa, että myös paikallinen urheilu sai näin tukea ja kannustusta.

Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki Sunilaan!

Parvekkeella tepasteli todellakin komea kirahvi ja tarkasteli mäntyistä pihamaata.
Marja-Liisa Kinturi

Marja-Liisa Kinturi

Julkaisijan tiedot

Marko Holmström

Marko Holmström

IT-moniosaaja.