Teksti Hilkka Kotkamaa
Kuvat Hilkka kotkamaa ja Kansallisteatteri
Kun Kansallisteatteri esitti näytelmää Ensimmäinen tasavalta, näytettiin mitä tehtiin Suomen kansakunnan, demokratian ja oikeusvaltion syntymiseksi. Tätä valotettiin maan ensimmäisen presidentin K.J. Stålbergin kautta.
Nyt Kansallisteatterissa sukelletaan Suomen syntyyn sivistysvaltiona, oman kulttuurin omaavaksi, itsenäiseksi, mutta avarasti katsovaksi kulttuurikansaksi. Salit jo pitkään täyteen vetänyt näytelmä on saanut nimen Kurjet, jossa aihetta katsotaan kultturellin Krohnin perheen kautta. Kolme sisarta, Helmi, Aino ja Aune kasvatetaan ahkeriksi kirjoittajiksi ja kääntäjiksi, jotka ”sanoilla loihtivat maailman”. Veljet tutkija Kaarle ja säveltäjä Ilmari ja hänen vaimonsa kirjailija Hilja Haahti sekä kieliopin luoja E. Setälä ovat perheessä mukana. Eletään vuosia 30-lukua, mutta katsotaan suvun historiaa 1860-luvulle asti.
Työtä isänmaan eteen on niin paljon, että joutenolo on kielletty, ”ei päivää ilman piirtoa”. Suomi tarvitsee kaikkea: romaaneja, novelleja, satuja, elämäkertoja, esseitä, käännöksiä, lehtiartikkeleita, virsiä, laululyriikkaa ja runoja. Lisäksi oli kirjoitettava valtavasti päiväkirjoja, kirjeitä ja tehtävä kaikesta muistiinpanoja. Vanhoilla päivillään totesi Aino, tuolloin sukunimeltään Kallas, että pakonomainen kirjoittaminen oli hänelle ja epäilemättä siskoille, ”elämän kahle ja täyttymys”. Työ isänmaata kehittävän kulttuurin parissa nosti esiin ”vahvan työnteon eetoksen, nautinnon ja velvoitteen”.
Tyttöjen lapsuuden ihanasta Karjalassa sijaitsevasta Kiiskilän kartanosta, hovista, oli isän hukkumiskuoleman myötä luovuttava, ja kulttuurikodin fennomaaninen henki oli luotava uudelleen vaatimattomammin puittein.
Ajalle oli myös tyypillistä että kuolema katkaisi kauneimmankin onnen. Lapsikuolleisuus teki äideistä synkkiä ja nykynäkökulmasta katsottuna tavalliset sairaudet veivät nuoriltakin hengen.
Kurjet vie Suomea autonomisesta Venäjän osasta päättäväisesti omaa kansallista identiteettiään rakentavasta maasta kohti pohjoismaista modernia demokratiaa ja hyvinvointivaltiota. Tässä taistelussa on kulttuurilla ja sivistyksellä ollut keskeinen ja korvaamaton rooli. Naisten osuus kulttuurityössä oli voimakas, vaikka heille osui myös äitiyden, vaimon ja hoivaajan osa.
Näitä suomalaisia tarinoita on hienoa nähdä teatterin näyttämöllä. Näitä tekevät vain suomalaiset. Nämä avaavat sen valtavan työn, mitä on tehty, että olemme arvostettu sivistysvaltio, jolla on vahva ja omintakeinen kulttuuri. Tähän on jatkossakin satsattava säästelemättä, ilman leikkauksia tai vähennyksiä. Kurjet on kulttuuriteko, jonka sanomaa on syytä pohtia tässä ja nyt.
