Latvia näyttää aina yllättävän – ja mikä parasta aina positiivisesti! Tällä kertaa reissu alkoi juhlavasti Business-luokassa lentäen, jolloin eteeni kannettiin lyhyellä lennolla herkkuja tarjottimen täydeltä. No, selitys ylellisyyteen löytyi siitä, että kone oli täpösen täynnä, ainoa vapaa paikka tälle lennolle oli löytynyt etuoikeutettujen luokasta – minun onneni tietysti!
Teksti ja kuvat Marja-Liisa Kinturi
Harmittelinkin – kerrankin – sitä, että lento oli niin lyhyt, en ehtinyt nauttia läheskään kaikista antimista ennen kuin kone alkoi jo laskeutua pilvien läpi kohti Riikaa. Minun ei tarvinnut silti jäädä nuolemaan näppejäni, sillä lentoemäntä pakkasi minulle mukaan amerikkalaistyylisen ”dogibägin” eli eväät, joista nautin sitten vähän toista tuntia kestäneen ajomatkan aikana Riiasta kohti Siguldaa, missä muu joukko oli jo valmiina. Ehdin sopivasti runsaasti katetulle lounaalle tyylikkääseen Pils Därzs -ravintolaan eli Palatsin puutarhaan.
Olut kuuluu vahvasti latvialaisiin perinteisiin ja pienpanimot sen nykyaikaan. Kussh Brewery vanhassa rakennuksessa toivotti lounaan päätteeksi janoisen joukon tervetulleeksi maistelemaan – ja maisteltavaa riitti! Itse lukeudun enemmän viini-ihmiseksi, mutta kieltämättä moni maisteltu annos vaikutti hyvinkin raikkaalta ja miellyttävältä.
Sitten on seikkailujen vuoro! Olut varmasti lisäsi rohkeutta ja sitä tarvittiinkin, kun pääsimme kirjaimellisesti lentämään; vaijerin varassa yli huikean laakson, jonka pohjalla kiemurteli joki. Siguldan Turbo Zipline Zerglis tarkoittaa Gauja-joen laakson ja -joen yli rakennettua vaijerirataa, jonka alkuperäisenä tarkoituksena on ollut helpottaa pääsyä laakson ja sen pohjalla virtaavan joen yli. Tai no, sitähän se tekee edelleenkin. Meidät tosin singottiin samaa tietä takaisin, mutta lento oli sävähdyttävä. Eikä takuulla sovi korkeanpaikankammoisille!
Laakson toisella puolella on Krimuldan kartano ja sen vieressä erilaisiin yrttiviinoihin ja -viineihin erikoistunut Cremon. Viiniä ja liköörejä erilaisista luonnonmarjoista ja -yrteistä valmistava Janis Mikans oli pannut pöydän koreaksi maisteluja varten. Ikimuistoisen herkullinen kattaus! Siinä sivussa laukkuun sujahti muutama pikkupullo herkullista yrttiviiniä myös kotiin viemisiksi. Ne, jotka vielä jaksoivat, kulkivat lyhtyjen valossa tutkimaan läheistä luolaa, mutta päivän riennoista väsähtäneille oli tarjolla autokyyti pieneen, viihtyisältä näyttävään spa-hotelliin. Itse ainakin olin niin uupunut, että en jaksanut edes ryhtyä täyttämään kylpyhuoneen muhkeaa poreammetta, vaan vajosin leveään, pehmeään vuoteeseen ja matkustin tyytyväisenä ja kylläisenä jonnekin kauas Höyhensaarille. Seuraavana aamuna olisi uusien seikkailujen vuoro.
Siguldalla on pitkät perinteet, sillä paikkakunta perustettiin jo vuonna 1225, ja pitkä historia näkyy vähän kaikkialla mutta ennen kaikkea lähistöllä kohoavassa komeassa, pyöreätornisessa Cesis-linnassa, joka oli saanut olla rauhassa yli 300 vuotta, kunnes elokuun lopulla 1577 Venäjän tsaarin Iivana Julman armeija piiritti sitä. Viisi päivää kestänyt urhea taistelu päättyi jyhkeiden muurien murtumiseen ja niiden suojaan paenneiden kansalaisten, naisten ja lasten, kohtalo oli sinetöity.
Meille tämän päivän ihmisille linnaan tunkeutuminen on paljon helpompaa…vain puusiltaa pitkin avoimesta portista sisään. Pihalla perinneasuun pukeutunut nainen tarjosi pöydällä makoilevan kissansa kanssa kynttilälyhtyä niille, jotka halusivat kiivetä pimeässä portaita ylös linnan torniin. Tunnelma on siis pysynyt aitona näihin päiviin asti.
Linnan muurien ulkopuolella on perinnepuutarha, jossa kerrotaan myös, millaisia kasveja tuolloin viljeltiin. Linnassa on myös pieni, sympaattinen museo kertomassa tuon ajan elämästä, muodista ja aseista.
Linnasta matka jatkui kävellen Siguldan vanhaan kaupunkiin. Matkan varrella on lyhdynkantajaeukkoa esittävä patsas. Kumaraisen eukon lyhtyä hieraisemalla voi saada salaiset toiveensa toteutettua. Aina kannattaa kokeilla – eihän se ei mitään maksakaan!
Siguldan vanha kaupunki kapeine katuineen on viehättävä. Omaa silmääni ilahduttivat erityisesti pienten putiikkien kauniisti somistetut näyteikkunat, sillä se on taito, joka ainakin Suomessa on jäänyt unohduksiin; nykyisin isot näyteikkunat peitetään pelkillä julisteilla, mikä on kaupunkikuvassa äärimmäisen tylsää eikä anna jalankulkijoille enää mitään silmäniloa. No, ilmeisesti kaikki ostetaan nykyisin netistä, mutta silti!
Vihdoin tapaamme HEIDÄT, puiston kuuluisat mustat joutsenet. Näille kaunokaisille ei saa heitellä vanhoja leipiä, he syövät vain tiettyä mustan joutsenen vatsalle tarkoitettua ystävällistä ruohoa…vai mitä rehuja ne nyt olivatkaan. Niitä meillä ei ollut. Taisimme olla puolin ja toisin vähän pettyneitä, mutta eipä auttanut. Saimme sentään ihailla upeita lintuja.
Mutta emme mekään osattomiksi jääneet: menimme vaihteeksi syömään – lounaalle herkullisella tarjonnallaan Michelin-tähden ansainneeseen Kest-ravintolaan, jota isännöi aurinkoisesti hymyilevä keittiömestari Maris Jansons.
Ulkoa päin ravintola on vaatimattoman näköinen, perustettu entisen paloaseman tiloihin. Sisältä löytyy sitäkin enemmän tunnelmaa. Eteemme kiidätettiin toinen toistaan herkullisempia pieniä annoksia… niitä oli paljon! Olen joskus ennenkin huomannut – ja oppinut – että herkullinen kokonaisuus syntyy monista erilaisista pienistä annoksista, ei mistään mättölautasista.
Kun kupu on täynnä, moni kaipaa kahvia – ja ehkä myös sitä konjakkia… tai jotain muuta ruoansulatusta edistävää. Sitä varten ravintolassa on toinen puoli, sopivan hämyisä, pienillä pöydillä ja nojatuoleilla varustettu rento alue, jonka katonrajassa baaritiskin yläpuolella, laihanlaiset ja kalpeat koipeliinit katselivat alapuolellaan yltäkylläisyydestä puhkuvia kanssaeläjiään.
Ne toivat mieleeni oitis Helsingin Jätkäsaaressa komeilevan Tommi Toijan jättikokoisen Big Bad Boy– eli Pissapoika-patsaan, mutta näiden pikku-ukkojen tekijä oli belgialainen Lut Brackx.
Päivä alkoi sopivasti kallistua iltaan, joten …ei muuta kuin yöpuulle. Se löytyi mukavasta pienehköstä spa-hotellista, jonka huoneen muhkeaa poreammettakaan en päivän rientojen jälkeen jaksanut käyttää hyväkseni, vaan kellahdin umpiuneen leveään, pehmeään vuoteeseen.
Seuravana päivänä oli hyvä herätä virkeänä tutustumaan upeaan Jugend–Riikaan, sen jälkeen tutkimaan miehitysajan kammottavia salaisuuksia Riiassa, kunnes oli aika palata arkeen, pää täynnä kokemuksia ja elämyksiä ..ja mitäs se vaaka kotona taas näyttikään! Hmm…..
