Lautapalttoosta maailmalle  

Voiko arkkujen valmistuksesta, hautajaisista ja kuolemasta tehdä hauskan kirjan? No, jos ei nyt ihan hauskan, niin ainakin valoisia ajatuksia herättävän kirjan Lautapalttoo. Se on Anna Englundin esikoisteos, jossa arkut saavat Elenan taitavissa käsissä kauniin silkkisen sisuksen ja unelmat lentävät pienestä pohjalaiskylästä maailmalle, avarampiin kuvioihin.    

Lautapalttoossa on vahva tunnelma. Elena on arkkutehtaan perinteen jatkaja. Hänen työnään oli topata lauta-arkku ulkoapäin mustalla ja sisältä valkoisella silkkikankaalla. Tarkkaa työtä oli vieressä vaatimassa arkussa makaavan vainaan vaimo Manta, vaikka ei vuodattanut kyyneltään hautajaisten aikoihin.   

Hautajaiset, arkun rakennus ja kuolema, ovat rankkoja aiheita, mutta Anna Englund ei myönnä tehneensä synkkää kirjaa.  

Kirjassa kuvataan, miten arkku oli kulkuväline kahden maailman välissä, eräänlainen asuste, ikuinen sänky. Pohjanmaalla arkkujen valmistukseen suhtaudutaan suorasukaisen realistisesti, kuten kaikkeen muuhunkin, ovathan elämän kuviot selvät. Oma yritys pyörii, jos tekee ahkerasti töitä. Rahaa tulee arkkuvalmistajalle vain kun joku kuolee. Kylään tulee kylään Helsingistä sukulaisnainen, valokuvaaja Lydia, jolle säännöt ovat toiset. Voiko Elena koskaan irtaantua kotikylästä ja yritykseen sitovasta tuotannosta? Onko Elena edes käynyt Helsingissä? ”Ei täältä niin vaan lähdetä. Joku kuolee saman tien, kun minä vain poistun pihasta. Mutta toki haluaisin”.   

Vaikka sanotaan että arkkuun ei saa mitään mukaan, on Elenalla salaisuus, jonka hän veisi mukanaan ilman että kukaan saisi koskaan tietää. Salaisuus selviää kirjasta ja siihen kuuluu Helsinki, joka veti pohjalaistyttöä puoleensa. ”Tulet vain mukaan”, sanottiin ja niin Elenaa vietiin kaupungin syntiseen elämään.

Olen kasvanut ympäristössä, jossa naiset ovat työteliäitä, käsistään käteviä, vahvoja ja osaavia, vasarat pysyvät kädessä ja mikään homma ei ole liian vaikea naisen tehtäväksi. Ylipäänsä en ole ikinä ajatellut etten naisena pystyisi johonkin, sellainen peukalo keskellä kämmentä-tyyppinen nainen on minulle vieras. Tämä voi toki olla sukuni naisten ominaisuus mutta liitän sen kyllä pohjalaisuuteen. Tämä on ehkä juuri ilmennyt kontrastin kautta, kun muuttaessani Helsinkiin huomasin että asioita ei tehdäkään itse. Jo lapsena totuin siihen että monien taitojen suhteen oltiin omavaraisia ja kovia tekemään töitä. Sen tunnistan itsestäni, aina kymmenen asiaa menossa samaan aikaan.  
Hilkka Kotkamaa

Hilkka Kotkamaa

Julkaisijan tiedot

Marko Holmström

Marko Holmström

IT-moniosaaja.