Lea Ypi on nykyään politiikantutkimuksen professori London School of Economicsissa. Hänen työhönsä kuuluu mm. kertoa opiskelijoille millainen järjestelmä on sosialismi.
Teksti Hilkka Kotkamaa
On kiinnostava lukea kirja maasta, josta ei tiedä juuri mitään. Albaniasta muistin vain uutisen vuodelta 1997, jossa kerrottiin sosialismin kaatumisen ja sen jälkeen albanialaisten innostuneen sijoittamisesta. Tuloksena oli pyramidihuijaus, joka vei kansan rahat.
Lea Ypi kuvaa kirjassaan Vapaa – kuinka kasvoin aikuiseksi maailman luhistuessa sosialismissa elävää Albaniaan 11-vuotiaan tytön silmin. Hän kuvaa miten koko maa surivat vuolaasti itkien maan johtaja Enver Hoxan kuolemaa. Tytölle oli koulussa opetettu, että Hoxha loi itsenäisen Albanian, organisoi vastarinnan Italian fasisteja, kukisti natsit, torjui opportunistit, torjui maan liittämisen Jugoslaviaa, ei langennut angli-amerikkalaisen imperialismin juonikin eikä antautunut Neuvostoliiton ja Kiinan revisionistien paineelle.
Näin tytön suuresti arvostama opettaja Nora kertoi koulussa. Tyttö tiesi, että suurin kaikista oli Stalin. Hän oli pidempi kuin Ludvig XlV, hänellä oli hymyilevät silmät. Hän tiesi, että Napoleon muutti Eurooppaa, mutta Stalin muutti maailmaa. Tyttö oli tulisieluinen kommunisti ja Stalin oli tytölle jättiläinen, jonka pronssista vähän sateenpieksemää takkia hän kävi hyväilemässä. Betonin päällä seisovista jaloista hän sai voimaa uskoon aatteeseen. Stalinin hymyileviä silmiä hän ei voinut tarkistaa, koska huligaanit olivat vieneet patsaalta pään.
Albaniassa jonottaminen oli oma taiteenlajinsa, samoin kuin toisten kyttääminen. Jonossa kannatti olla aina, oli kyse juustosta tai kerosiinista. Kaikki tiesivät että oli väärin jos, parturi leikannut hiuksiin imperialistisen mallin tai joku maalannut kyntensä imperialistisella värillä. Tarkkailtiin myös kenen kuva oli kodin seinällä.
Mitä leikkejä albanialaislapaet leikkivät: ”Välillä ajoimme takaa fasisteja, välillä kävimme kepeillä roomalaisten valloittajien kimppuun tai kiipesimme puuhun tähystämään olivatko osmanit piirittäneet meidät”.
Viimeisessä oikeassa vappuparaatissa 1996 kannettiin Stalinin muotokuvaa ja se oli onnellinen päivä, lapset saivat jäätelöä. Kauppojen hyllyt olivat tyhjät mutta aurinko paistoi.
Tyttö tiesi, että kapitalismissa oli kahdenlaisia lapsia. Rikkailla oli kaikkea, mutta köyhät lapset olivat sorrettuja. He asuivat kurjasti, vanhemmilla ei ollut varaa maksaa laskujaan, joten he kerjäsivät ruokaa ravintoloiden edustalla. Myös Afrikan ja Etelä-Amerikan lapsien kurjuudesta raportoitiin televisiossa vuolaasti. He eivät päässeet matkustelemaan ulkomaille. Emme mekään, mutta mihin olisi tarvinnut kun Albanian lapsilla oli jo kaikkea, varsinkin ”todellinen vapaus” niin kuin opettaja sanoi.
Keväällä 1983 Enver Hoxhan kuoltua alkoi totuuksien rapistuminen. Albaniaan tuli rakennemuutos. Maan satamakin sai komeat nosturit, jotka tekivät satamatyöläisistä työttömiä. Mutta jos olemme selvinneet hengissä Neuvostoliitosta ja Kiinasta, selviämme myös Maailmanpankista. Uusia ammatteja oli ihmissalakuljettaja, huumekauppias ja parittaja, ihan kuin ennen oli ollut kolhoosin työntekijä, tehdastyöläinen tai sairaanhoitaja.
Pian arvokkaasta pioneerihuivista tulisi pölyrätti. Enää ei ollut paraatia vapauden ja demokratian puolesta. Opettaja sanoi vielä kerran että vasta kommunismi vapautti ihmisenkunnan ensimmäisen kerran historiassa. Silti yhä useampi sanoi että se tarkoittaakin tyranniaa ja pakkoa. Se mihin tyttö uskoi oikeasti, olikin muille ulkoaopittuja fraaseja. Isä ja äitikin sanoivat, että Albania oli ollut puoli vuosisataa ulkoilmavankila!
Perheen salaisuudet alkavat paljastua, myös se miksi isoäiti halusi opettaa tytölle ranskan kielen. Mihin tyttö saartoi luottaa kun kaikki olikin ollut pelkkää valhetta. Eikö vihollista tullutkaan, oliko bunkkereita rakennettu turhaan? Kuka minä olen, kun en ole enää entinen?
Sitten koitti vapaus lähteä maasta, mutta mihin. Yhtäkkiä mikään maa ei halunnutkaan ottaa vastaan sankoin joukoin ulkomaille rynniviä albanialaisia. Sankareista oli tullut rikollisia.
Saimme äänestää ja keskitymme äänet ystävällemme. Hän pääsi parlamenttiin ja viimeksi kun näimme hänet hänellä oli Rolex kello ja Bossin puku eikä hän palauttanut meille vaalikampanjaansa varten lainaamaan villasukkia. Huikea kirja.