Teksti ja kuvat Hilkka Kotkamaa
Minna Rytisalon romaani Lempi herätti ilmestyessään 2016 lukijoiden kiinnostuksen. Kirja oli vetävästi kirjoitettu ja taustalla oleva tarina perustui tositapahtumaan, joka oli ravistellut Rovaniemeä sodan aikana ja lopulla.
Lempi on vahva kertomus rakkaudesta, vihasta, kateudesta, katumuksesta ja siitä miten sota rikkoihin ihmisiä ja ihmissuhteita. Draaman siirtäminen teatterilavalle ei ole ollut helppo tehtävä, mutta nyt se on tehty. Helsingin kaupunginteatterin näyttämölle se on dramatisoinut Sinikka Sanelma ja Miika Muranen. Muranen on myös näytelmän ohjaaja.
Lempi on traaginen kolmiondraama keskellä Lapin sotaa. On Lempi, josta vain kerrotaan, mutta ei näytetä, hänen kaksoissiskonsa Sisko (Ursula Salo), piikatyttö Elli (Vappu Nalbantoglu) ja korpitaloa asuva nuorukainen Viljami (Sauli Suonpää). Pienissä rooleissa on vain ääni, joka kuuluu ja vie juonta eteenpäin, mutta ei näy. Ovela ratkaisu, joka toimii yllättävän hyvin.
Lempi ja Sisko ovat aina tehneet kaiken yhdessä, mutta sota vie heidät eri poluille paikassa ja rakkaudessa. Siskoa kiinnostaa saksalainen sotilas Max ja Lempiä oman kylän poika Viljami. Romantiikka kukkii, kunnes saksalaisten on lähdettävä maasta ja Sisko lähtee Maxin mukana Saksaan. Lempi taas jää yksin, koska Viljamin on lähdettävä sotaan. Väliin jää päsmäröimään piikatyttö Elli, jolla on myös omat katkerat ajatukset paikastaan maailmassa.
Lempi on näytelmä, joka jää pyörimään mieleen pitkäksi aikaa ja pohtimaan miten paljon pahaa sota saa aikaan maailmassa, ihmisten elinoloissa ja mielen maisemassa. Tykkäsin kovasti.
(Artikkelikuva: Pääosanesittäjä Ursula Salo kehuu ohjaaja Miika Murasen saaneen Lempi-tarinan elämään koskettavasti näyttämöllä.)
