Liivin Volmarin rannikkoa, kaiverrus.
Liiviläiset, varhaiset kielisukulaisemme, ovat tänä vuonna nousseet historian yöstä valokeilaan, kun lopuillaan oleva vuosi 2023 on nimetty Liivin kulttuurin juhlavuodeksi.
Teksti Marja-Liisa Kinturi
Kauan sitten koulunpenkillä muistan muutamalla sanalla kerrotun suomalais-ugrilaisesta kieliperheestä, johon kuuluivat myös liiviläiset. Eipä juuri muuta. Maailmankuva jäi siltä osin hämäräksi, mutta kielisukulaisemme elivätkin tuolloin vielä tiukan rautaesiripun takana. Nykyisin tilanne on onneksi toinen.
Yhteinen kieliperhe
Livonia, Liivinmaa ei ole itsenäinen valtio, mutta nykyisen Latvian alueella pääosin asuvat liiviläiset kuuluvat kanssamme yhteiseen suomalais-ugrilaiseen kieliperheeseen, jonka kulttuuriperinnön juhlavuotta on tänä vuonna (2023) siis vietetty. Liiviläisestä kulttuuriperinteestä kertoi syyskuussa 2023 Suomalaisen Sanomalehtimiesliiton edustajille Riiassa Valts Ernštreits, joka johtaa Latvian yliopiston yhteydessä toimivaa Liivi-Instituuttia. Hän on kirjoittanut ja toimittanut useita julkaisuja, jotka ovat saaneet tunnustusta Latviassa ja kansainvälisesti, muun muassa Viron kansanvaltuuskunnan kansallisen tiedepalkinnon (2012), Latvian kirjallisuuspalkinnon (2018) ja ehdokkuuksia eri aloilla.
Vuodesta 1991 alkaen liivillä on ollut Latviassa vähemmistökielen asema, samantapainen kuin saamen kielellä Suomessa. Tutkijan arvion mukaan liiviläisiä on noin 1000-2000, mutta sujuvasti kieltä puhuu enää parikymmentä ihmistä. ”Vaikka liivin kieltä osaavia on enää vähän, identiteetti on vahvassa. Monien latvialaisten suvussa on puhuttu liiviä,” Ernštreits kertoi.
Suomalaisugrilaiset kansat vaelsivat nykyisille asuinaluilleen tuhansia vuosia sitten ja erkaantuivat vähitellen maantieteellisesti ja samalla kielellisesti. Liivinkieli muistuttaa eroista huolimatta paikka paikoin hämmästyttävän paljon suomea. Kielisukulaisuudesta ei jää epäilystäkään. Nykyisin kieltä on alettu taas tutkia ja elvyttää. Liiviläisillä on ollut myös vaikutusta Latvian kielen ja koko maan kehitykseen.
Latvian yliopiston Liv-instituutti on julistanut yhteistyössä Latvian kansallisen Unesco-toimikunnan ja Latvian kansallisen kulttuurikeskuksen kanssa vuoden 2023 “Liiviläisten perinnön vuodeksi”. Vuoden tarkoitus on edistää liiviläisten juurien vahvistamista ja liiviläistä perintöä Latvian kielessä ja kulttuurissa.
Monituhatvuotisen historian kuluessa liiviläisten asuinalue on kutistunut. Nykyisin se kattaa pääosin Kuurinmaalle sijoittuvan nk. liiviläisen rannikon, ”Livonian Coast”. Liiviläisillä on myös vuodesta 1923 lähtien ollut oma lippunsa. Sen kolme vaakasuoraa raitaa mukailevat Latvian lippua, mutta väritys kuvaa vihreitä metsiä, valkeita hiekkarantoja ja sinistä merta. Samalta vuodelta 1923 on peräisin myös liiviläisten kansallislaulu, joka soi samoilla sävelillä kuin Suomen ja Viron kansallislaulut ja tiivistää näin sukulaisuutta entisestään.
Juhlapäivä elokuussa
Vuodesta 1989 liiviläisten juhlaa on vietetty elokuun ensimmäisenä sunnuntaina liiviläiselle kulttuurille omistetussa kulttuuritalossa Mazirbessa, ja se kokoaa vuosittain ison joukon yhteisestä kulttuuriperinnöstä kiinnostuneita. Yksi hauskoja perinteitä on lintujen herättäminen talviuniltaan. Muinaisella Liivinmaalla vuodenajat jakautuivat kahtia kesään ja talveen ja perustuivat muuttolintujen lähtöön ja paluuseen. Muinaiset liiviläiset uskoivat, että linnut vain vetelivät talviuniaan jossain salaisessa paikassa ja että ne piti siksi herättää keväisin. Perinne jatkuu nykyisin; kevätpäivän tasausta seuraavana lauantaina linnut herätetään niitä varten sävelletyllä laululla: ”Tsitsörlinkizt”.
Ruoka on yksi vahvimpia vuosisatojen halki säilyviä kulttuuriperinteitä. Liiviläiset tunnetaan porkkanapiiraistaan (sürkak)l ja myös kala ja maitotuotteet kuuluvat ruokaperinteen ytimeen. Vielä nykyisinkin kala savustetaan käyttämällä käpyjen savua.
Tunnustettu alkuperäiskieli
Viimeinen liiviä äidinkielenään puhunut henkilö oli tiettävästi vuonna 2009 Latvian Kuurinmaalla kuollut Viktor Berthold. Vuonna 2018 Latvian yliopisto perusti liivin kielen ja kulttuurin laitoksen, joka pyrkii elvyttämään liivin kieltä. Se onkin yksi harvoista Euroopan Unionin virallisesti tunnustamista alkuperäiskielistä ja on vaikuttanut myös latvian kielen kehittymiseen sekä näkyy Liivinmaan paikannimistössä. Edistääkseen liivin kielen ja kulttuurin tuntemusta Latvian UNESCO-maailmanperintökomissio, Latvian yliopisto ja Latvian kansallinen kulttuurikeskus julistivat vuoden 2023 liiviläisen perinnön vuodeksi. Sen kunniaksi järjestettiin muun muassa liivin kieleen ja kulttuurin liittyviä tapahtumia. Ja mikä parasta; liivin kieltä opiskellaan edelleen!
Sklandrausis!
Sklandrausis on latvialainen/liiviläinen perinneruoka, vihannespiirakka, josta muiden herkkujen mukana sain hiljattain nauttia Riiassa.
Sklandrausis on yhtä lailla alku- kuin pääruokakin. Ravintola Devinissä se tarjottiin alkuruokana ja maukkaan kala-aterian pohjustajaksi. Tuttavuus oli maittava samoin kuin muutkin eteemme tuodut ruokalajit uutuuttaan hohtavassa ja moderniksi sisustetussa kellariravintolassa.
(Devini-ravintolan Sklandrausis-piirakka oli suussa sulavan herkullinen.)
Kymmenen pikkupiirakan aineksiin tarvitaan:
Taikinaan:
300 g ruisjauhoja
50 g hapankermaa
1 juomalasillinen lämmintä vettä
n. 1 rkl jauhettuja kuminansiemeniä
1/4 tl suolaa
1/2 kahvikupillista hunajaa
Sekoita ainekset ja vaivaa taikina kiinteäksi. Kauli se noin 3-5 mm:n paksuiseksi levyksi. Leikkaa siitä pyöreitä piirakanpohjia ja käännä niiden reunat noin 2 cm:n korkuisiksi sekä sijoita pellille.
Täyte:
Piirakan voi valmistaa sekä peruna- että porkkanatäytteellä. Itse tykästyin Devinissä porkkanatäytteeseen, joka valmistuu näin:
500 g keitettyjä, soseutettuja porkkanoita
2 munaa (onnellisen, vapaan kanan!)
200 g hapankermaa
Päälle:
200 g hapankermaa
1 rkl hunajaa
1/4 tl vaniljaa
1/4 tl kanelia
Paista keskilämmöllä ja levitä paistamisen jälkeen päälle hapankermaa, johon on sekoitettu hunajaa ja vaniljaa. Ripottele päälle kanelia ja tarjoile lämpimänä tai jäähtyneenä maidon kera.
