Teksti ja kuvat Hannele Salminen
Arkkitehti, kirjailija ja taiteilija Jyrki Erra aloitti lintuharrastuksen jo koulupoikana. Silloin kiikari, lintukirja ja kumisaappaat tulivat tarpeeseen. Öljyväreillä hän alkoi maalata 1970-luvulla kunnes linnut ja taide yhdistyivät hänen teoksissaan vuosituhannen vaihteessa.
Nyt hänen eläviä lintumaalauksiaan neljännesvuosisadan ajalta voi ihailla Linnun katse -näyttelyssä Galleria 4-kuudessa. Hän on kuvannut lintuja niin kotikonnuilla kuin tiettömissä karuissa maisemissa Alaskassa, Grönlannissa, Huippuvuorilla, Islannissa ja Pohjois-Norjassa.
Alkuun Erra maalasi ja piirsi mallejaan maastossa. Siivekkäät malttoivat kuitenkin harvoin pysyä paikoillaan, joten työskentely oli hankalaa. Nyt valokuvat saavat toimia luonnoksina maalauksille, jolloin kuviin tallentuu myös vauhdikkaita tapahtumia.
Erralle tärkeää ovat lintujen katseet, jotka hän on ilmeikkäästi tallentanut öljymaalauksiinsa. Näyttelynsä avajaispuheessa hän suri luontokatoa, jonka seurauksena myös linnut vähenevät. Katsovatko ne syyttäen meitä? Mitä erilaisimpiin siivekkäisiin pääsee tutustumaan 31.1. saakka Galleria 4-kuudessa. https://galleria4-kuus.fi/
(Artikkelikuvassa taiteilija ja Allihaahkat III)
