Teksti: Hilkka Kotkamaa
Elämme aikaa, johon satu sopii oudon hyvin. Kun Disney ryhtyi tekemään suurelokuvaa vuonna 1937 tehdyn Lumikki ja seitsemän kääpiötä klassikon malliin, ei arvattu että juuri tämä tarina iskee ajan ytimeen. Tutussa Lumikki-tarinassa pääsee valtaan muista piittaamaton, vallanhimoinen, itserakas ja liehuttelylle altis äitipuoli, jonka on alinomaan saatava peilistä todistus parhaudestaan. Mukana on prinssi, kääpiöt ja myrkytetty omena, kuten satuun kuuluu. Elokuva on osin musikaali tansseineen ja lauluineen. Viehättävä tunnelma imee lapsikatsojaa mukaansa hienosti.
Mutta. Elokuvassa on myös aikuiselle oma tasonsa. Elokuvasta löytää helposti poliittista kritiikkiä Amerikan nykymenolle. Kun äitipuoli lähettää Lumikin metsään surmattavaksi, ei metsästäjä tottelekaam käskyä, vaan Lumikko juoksee karkuun. Metsässä häntä suojelevat kauriit, puput, oravat, siilit ja linnut, joiden lisäksi metsässä piileskelee joukko ystävällisiä metsäveljiä, joita sotilaat jahtaavat. Siis ketä? Elokuvassa paljastetaan ohimennen, että piileskelijäi ovat työttömiksi jääneitä näyttelijöitä, joilta kulttuurileikkaukset ovat vieneet työt. Lopulta julman äitipuolen käy köpelösti, koska kiltti Lumikki ja hänen prinssinsä nousee valtaan ja taas kaikilla on hauskaa ja kansalle jaetaan herkullisia piirakoita. Joukkovoimalla saadaan tarinaan onnellinen loppu. Ja kaikki ovat satuun tyytyväisiä niin lapset kuin myös aikuiskatsojat. Ensi-ilta 22.3.
