Luonto valloitti Laterna Magican

Teksti ja kuvat Hannele Salminen

Kolme kuvataiteilijaa ja säveltäjä ovat loihtineet Laterna Magican tunnelmallisesta Tiili- ja Kellarigalleriasta Eläinpuutarhan. Eläinten valtakunnassa leijona, kirahvi ja muut metsän asukit ajelevat karusellilla, eksoottiset kasvit kiemurtelevat seinillä ja nostavat terälehtensä kivenlohkareiden suojista.

Katsoja saa virkistää vanhoja taitojaan ja käynnistää itse muusikko Iiro Ollilan neljän kappaleen kokonaisuuden ”Syvä pääty” C-kasettisoittimella näyttelyn äänimaailmaksi. ”Kappaleet ovat pieni kurkistus sellaisiin tunteisiin ja tuntemuksiin, joiden kohtaaminen on ongelmallista ja vaikeaa”, hän luonnehtii sävellyksiään.

Taru Loukoila ilmaisee itseään leikkisten eläinmaalausten välityksellä. ”Teoksissa kirahvit kuvaavat omaa kasvuani. Maalausten muut villieläimet edustavat eri elämänvaiheita”, hän kuvaa maalauksiaan.

Tuuli Vatulan sekatekniikkateoksissa erilaisista maaleista, käsin kudotuista tekstuureista ja kierrätysmateriaaleista on syntynyt monenlaisia voimakasvärisiä kasveja ja orgaanisia muotoja. Hänen inspiroijanaan on toiminut Karjasta tullut isoäiti.

Makla Laine on muotoillut pienikokoisia keramiikka- ja kierrätyslasiteoksia. Veikeät kampelat ovat hypähtäneet seinille uiskentelemaan ja korppi viihtyy auringonkukkien seurassa. ”Hibiscus-sarja on syntynyt osittain terapeuttisena itseilmaisuna yhä kovenevan yhteiskunnallisen ilmapiirin vastapainoksi”, hän kommentoi teoksiaan.

Eläinpuutarhaan pääsee samoilemaan 15.2. saakka maagisessa antikvariaatti-galleria Laterna Magicassa Kruununhaassa. https://www.laterna.net/

(Artikkelikuvassa Vatula, Loukoila ja Laine)

Hannele Salminen

Hannele Salminen

Kirjoittaja on kriitikko ja tietokirjailija. (kuva teoksesta Myrsky).

Julkaisijan tiedot