Teksti Hilkka Kotkamaa
Kuva Anni Kotkamaa
Heidi Airaksinen on dekkarikirjallisuuden uusi ja jännittävä nimi. Maa jota ei ole vie lukijan 1920-luvun Berliiniin. Airaksinen on luvannut kertoa kirjoissaan tarinoita, joita ei ole vielä kerrottu. Tämä toteutuu tässä kirjassa. Vielä sata vuotta sitten homous aiheutti paljastuttuaan potkut virkauralta, toi vankilatuomion tai ikuisen häpeän, josta selvisi vain itsemurhalla.
Kirjassa Harriet kokee olonsa ahtaaksi ajan Helsingissä, kunnes löytää lehdestä nimen tohtori Hirschfield. Ei auttanut muu kuin lähteä S/S Ariandella kohti Berliiniä. Syntinen Berliini avautuu Friedrichstrassella.
Kuin tyhjästä kuvaan ilmestyy aatelinen sir William, engelsmanni joka vaikutti herrasmieheltä, mutta olikin kovakourainen jyrkän rotuopin harrastaja, natsi. Tohtori Hirschfieldin hoito sisälsi rankaisun ja tuomion sijaan hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Hänessä on mies ja nainen sekä lukematon määrä variaatioita siinä välissä.
Airaksisen kirja on kerta kaikkiaan visuaalinen, joka on helppo kuvitella elokuvaksi. 1920-luvun Berliinin baarien metelin ja yökerhojen helmiverhojen kilinä, kuhisevien katujen valot ja varjot, haiseva vankiselli, musiikki, hajut ja maut, hiki ja tupakansavu, raitiovaunujen kolina, riikinkukkosulkien värit.
Onko minunlaisilleni paikkaa maailmassa kysyi Harriet, naisellinen nainen, vaikka fyysistä mies.
20-luvun saksalaiset kansallismieliset unelmoivat vahvasta johtajasta, joka arvostaa kuria, järjestystä ja puhtautta, eritoten rodullista puhtautta. Siihen kuuluu perhe ja selkeä naisen rooli, mutta esim. seksuaaliset vähemmistöt ovat heille kauhistus ja uhka kansakunnan tulevaisuudelle. Asiaan kuuluvat kiristyskirjeet, jotka sopivat erityisen hyvin rikkaalle ihmiselle, jolla oli salaisuus, kuten sir Williamilla. Homous olisi paljastuessaan skandaali.
Kun 1920-luku lähestyy loppuaan, nousevat Saksassa valtaan voimat, jotka enteilevät laulun ja ilonpidon loppua. Kansallissosialismi sopi huonosti vapautuneeseen ilmapiiriin ja olihan natseilla itselläänkin salaisuutensa. Natsien mielestä tanssista ja juhlinnasta kiinnostunut nuoriso oli murentamassa Saksan tulevaisuuden. Liittykää suoraselkäisen järjestöön, joka vaalii puhtaita arvoja, liittykää Hitler-Jugendiin! Ei urheilullinen nuoriso notku baareissa ja siemaile pullonsuusta! Ruskeapaidat tarjosivat uuden tien edetä uralla.
Nurkan takana helisivät jo särkyvät ikkunat, kirjaroviot rätisevät ja jostain kuului ryhdikkäiden sotilaiden pamppujen pauke. Aika oli muuttumassa. Vuosikymmen oli vaihtunut. Saksasta tulee maa, jota ei enää ole. Hieno dekkarilöytö!
Heidi Airaksinen: Maa jota ei ole. Siltala, 2023. 314 s.
