Teksti ja kuvat Hilkka Kotkamaa
Vuoden 2024 Helsingin Matkamessut osoittavat, että matkailu on heräämässä pitkästä ja ainakin osittaisesta horroksesta. Nyt on tarve, jopa patoutunut tarve matkustaa. Mutta jotain on tapahtunut. Lähimatkailu on saanut yhä enemmän arvostusta, lomamatkalta haetaan syvempää merkitystä, halutaan enemmän elämyksiä ja stressinhoitoon on luvassa jopa kännykkävapaita matkakohteita. Ja ruoka, se on matkalaisille makuhetkiä ja kulttuuria.
Näitä trendejä seuraavat tarkoin Helsingin Matkamessuilla myös matkailutoimittajat. Matkailutoimittajien Kilta jakoi Matka 2024 -messuilla jokavuotiset palkinnon neljässä kategoriassa. Ulko-Tammio ja muut itäisen Suomenlahden saaret palkittiin vuoden kotimaan matkakohteena. Kohteessa on houkuttimena varsin yksinkertainen idea. Kännykät pois ja älylaitteet kiinni! Ulko-Tammio on tiettävästi maailman ensimmäinen puhelinvapaa matkailukäytössä oleva saari. Näin simppeli idea innosti jopa ihmisiä ympäri maailmaa niin, että kansainvälisessä mediassa siitä tehtiin yli 1100 lehti- ja televisiojuttua. Myös kotimainen media nosti aiheen kattavasti esille niin lehdissä, radiossa kuin televisiossa.
Seuraavakin palkinto osui omakohtaisenkin Riikan matkakokemuksenkokemuksen perusteella oikeaa. Latvia kulinaarisena matkailumaana on todella palkintonsa ansainnut. Se on kohde, jossa on erinomaisten ravintoloidensa ja ruokatoriensa lisäksi kiinnostavaa historiaa, hienoa arkkitehtuuria, luontoa, taidetta ja kulttuuria. Perinneruoat ja lähiruoka on Latviassa arvossaan ja hyvin tarjolla myös matkailijoille. Latviaan pääsee helposti myös bussilla tai autolla, sinne ei välttämättä tarvitse lentää.
Latvian matkailuviranomaiset ja heidän tiedotusorganisaationsa, erityisesti Suomea hyvin tunteva Inguna Žīgure, ovat tehneet hyvää työtä niin, että maan myönteinen kehitys myös ruokakulttuurin osalta on saanut ansaitsemaansa huomiota.

Vuoden matkailuhenkilöksi on tänä vuonna valittu Visit Rovaniemen toimitusjohtaja Sanna Kärkkäinen. Hän on polkaissut Lappiin ja Rovaniemelle – joulupukin viralliseen kotikaupunkiin – suuntautuvan matkailun hyvään vauhtiin. Rovaniemelle saapuu satoja lentoja ja yhteyksiä ympäri maailmaa. Venäläiset ja kiinalaiset matkailijat on korvattu eurooppalaisilla ja nyt myös etelän maiden, jopa arabimaiden, ihmiset haluavat matkustaa kuumista maistaan pohjoiseen viileyteen. Joulumatkailun ennätykset on rikottu taas kerran, tulossa on ennätysmäinen matkailutalvi kautta laajan Lapin. Yllättävänä uutuutena Kärkkäinen mainitsee Nato-joukot, joita käy pitämässä harjoituksiaan kymmenin tuhansin. Myös he asuvat hotelleissa, syövät ravintoloissa ottavat osaa myös matkailutarjontaan. Muutenkin Kärkkäinen uskoo, että Suomen arvostus suuressa maailmassa on noussut Nato-jäsenyyden myötä.
Elämäntyöpalkinto vaati tarkkaa harkintaa ja tänä vuonna sen sai Ritva Törmänen. Nyt tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun Ritva Törmänen otti hoitaakseen sihteerin tehtävät Matkailutoimittajien Killassa. Jo tätä ennen Törmänen oli vuodesta 1984 ollut mukana toimittamassa Killan Matkailun tärkeät nimet ja osoitteet –hakemistoa.

Koko pitkän työrupeamansa ajan hän on suorittanut työnsä erittäin vastuullisesti, antaumuksella ja pienellä korvauksella. Hän on ollut Killan puuhanainen, sielu ja kokoava voima. Matkailutoimittajat totesivat, että ilman Törmäsen matkailuasioihin paneutumista ja järjestelykykyä monet toimittajat eivät olisi saaneet tarvittavaa informaatiota alalta ja pystyneet näin tekemään juttuja ja jakamaan tietoa matkailusta. Törmäsestä on tullut useille Killan jäsenille ystävä ja luottohenkilö, jonka kanssa jaetaan murheet ja ilot. Törmäsellä on laajat verkostot, ja sihteeri on arvokas linkki jäsenistön ja matkailuammattilaisten välillä. Monille matkailualan ammattilaisille Killan sihteeristä on tullut hyvä tuttava, jonka syvällistä tietämystä ja kokemusta alalla arvostetaan. Palkintoraadin puheenjohtajana toimi Susanna Särkkä muut jäsenet: Timo Elo, Ilpo Musto, Juha Roiha, Marianne Zitting.
Muuten Helsingin Matkamessuilla oli suuresti esillä Aasian kohteet ja eri maiden ruokateema.
