Teksti Hilkka Kotkamaa ja Vilja Kotkamaa
Kuvat © 2024 MAVKA the forest song | animated feature film MAVKA
Mavka – Metsän laulu on animaatioelokuva, jonka tarina perustuu ukrainalaisen Lesia Ukrajinkan vanhaan runoelmaan. Se on värikäs, hauska, jännittävä filmi vanhasta Ukrainasta, jossa elää rakkaus eläimiin, metsään ja unelma rauhasta. Kävin katsomassa elokuvan ennakkonäytöksen mukanani asiantuntijana Vilja, 7 vuotta. 7 onkin elokuvan alaikäraja.
Päähenkilö kaunis tyttö Mavka on metsän haltija. Hän on saanut tehtävän olla metsän sielu.

Mavka on metsässä asuva taikaolento, kiltti ja eläinrakas. Minusta hän on kaunis, hänellä on kirkkaan vihreät silmät, vihreä tukka ja valkoinen ihana mekko. Metsä on hieno, koska siellä oli ilveksiä, bambeja, oravia ja sammakkokissa. Oli hassua, että Mavkan piti suojella metsää vihollisilta, joita olivat ihmiset.
Vilja
Vanhassa tarinassa kerrotaan iloisesta Ukrainan kansasta, joka rakastaa rauhaa, mutta pelkää sotaa.
Oli ikävää, että metsää uhkasi ilkeä sahanomistaja ja valtava metsänraivauskone, jossa oli puskuri ja nosturi. Hän halusi tuhota metsän, hakata puut poikki ja tehdä puilla paljon rahaa. Omistajalla oli ilkeät silmät eikä hän halunnut vanheta ollenkaan. Hän oli kateellinen haltijalle, koska halusi itse olla haltija.
Vilja
Toinen päähenkilö on Lucas, ihan tavallinen poika läheisestä kylästä. Kylässä elää ahkeria ihmisiä ja heillä on vahva yhteishenki.

Mavka ja Lucas viihtyvät hyvin yhdessä, ja Mavka pitää Lucaksen huilun ja viulunsoitosta. Lucas toivoo Makvalta taikavoimaa parantaa isoisän sairaus. Ja tottakai haltija voi rakastua ihmiseen, vaikkei se olekaan itsestäänselvyys. Minä pidän elokuvista, joissa on onnellinen loppu.
Metsä oli tässä elokuvassa salaperäinen ja se on kuvattu vauhdikkaasti kauniilla väreillä ja siihen sopivalla musiikilla. Se ei ole pelottava, vaikka siinä on pelottavia kohtia. Siinä tuntuu, että luontoa on kunnioitettava, suojeltava väkivallalta ja annettava eläimille rauhallinen koti.
Vilja
Mavka – metsän laulu on ukrainalais-amerikkalainen animaatio, jossa tarina ja tekijät ovat ukrainalaisia, mutta ilmeisesti rahoitus on Yhdysvalloista. Filmi on ehtinyt valloittaa suursuosiolla jo lähes kaikki Euroopan maat, useimmissa maissa se on viiden katsotuimman elokuvan joukossa. Siinä on kulttielokuvan ainekset myös suomalaisille katsojille. Elokuva tulee Suomessa ensi-iltaan 3.8.
