Meren muisti, Petra Rautianen

Stavangerin öljymuseo.

Teksti Hilkka Kotkamaa
Kuva Unlimphotos

Jäämeri on meristä vähiten tutkittu. Se ei edes kiinnostanut ketään ennen kuin sieltä löytyi öljyä. Kirjailija Petra Rautiainen vie Meren muistin lukijan pohjoiseen, Norjaan Jäämeren rannalle.

Norjasta löytyi öljyä jouluaattona 1969. Se muutti maan historian lopullisesti. Nyt suuren amerikkalaisen öljy-yhtiön vainu heräsi ja se haluaa tehdä elokuvan Jäämeren öljynporaajista. Kyse on luonnollisesti propagandasta, jonka tarkoitus on kertoa, miten öljynporaus on hyväksi Ruijan alueelle ja pohjoisnorjalaisille. Amerikasta hankkeeseen palkataan floridalainen Aapa, joka on syntyjään porauksen kohteena olevasta kylästä. Haastateltavaksi hänen on ylipuhuttava Ruijan kansallissankari Henrik, Norjan paras öljynporaaja. Henrik oli mukana jo silloin kun ensimmäinen öljylähde löytyi Stavangerin läheltä.
Henrik ei vain ole innostunut haastattelun sisällöstä, vaan hän haluaa puhua ilmastokatastrofista ja kehoittaa tekemään juttua ilmaston lämpenemisestä ja meren saasteista. Hän puhuu mieluiten valaista, joiden vatsasta löytyi muovisiiman lisäksi Lego-palikoita, muovipusseja, jopa muoviämpäri. Valaat ovat ruvenneet käyttäytymään oudosti, kun öljy vaurioittaa niiden kuuloa, tekee jopa kuuroksi. ”Öljy-yhtiöt ovat pelkkiä roistoja, jotka tuhlaatte kaiken mitä meillä on”.

Kirja kuvaa hetkeä, jolloin merien suojelun merkitys seudulla selvisi ja miten käynnistyi taistelu öljynporausta vastaan Norjan Lapissa 1980-luvulla. Jos ilmaston lämpenemiselle ei voi tehdä mitään ellei tee sitä nyt. On jo kiire. Arktis ei täytä enää arktista määritelmää. Jään kestävyyteen ei voi enää luottaa.
Mutta öljy-yhtiöille ilmaston lämpeneminen tarkoittaakin Jäämerta tulevana öljyparatiisina! Ei väliä jos öljy kulkee valaiden reitillä. Ruijassa öljymogulit kohtaavat kylän, jossa taikausko ja vanhat uskomukset ovat jäljellä. Jäämerellä meri on heille vapautta. Ihmisellä on elämässä kaksi mahdollisuutta: haihtua ilmaan tai tulla osaksi merta. Ruijassa meri on elinehto, se on kaikkialla. Kalastus oli asukkaille tärkeintä elämässä. Lohta ja turskaa Tenolla riittää.

Jo seudun historiassa riittää draamaa. Sota tuhosi koko Norjan valaanpyyntilaivaston, mutta kalastajat olivat kekseliäitä. Rannoille jäi toisen maailmansodan jäljiltä sota-aluksia, jotka kalastajat ostivat ja parantelivat arktisia oloihin sopiviksi. Sieltä oli kätevä pyydystää valaita harppuunalla.

Kirjassa puhutaan paljon kveeneistä. Kveenit ovat Norjan Ruijaan nälkää pakoon muuttaneita suomalaisia. Ulkomailla he voivat sanoa olevansa norjalaisia, mutta Ruijassa ei, tosin ei aivan suomalaisiakaan. Kveeni on myös kieli, suomen ja norjan sekoitus. Vähemmistökielilain mukaan Norjan radiosta tulee ohjelma myös kveeniksi – viisi minuuttia viikossa.

Meren muistin sanoma on muistutus siitä, että suuri osa maapallon hapesta tulee meristä. Kun ilmasto lämpiää merestä loppuu happi. Vasta silloin ymmärrämme että olemme vain osa kaikkeutta, emme erityisiä, vaan samaa kuin valaat, eliöt, meri.

Hilkka Kotkamaa

Hilkka Kotkamaa

Julkaisijan tiedot

Marko Holmström

Marko Holmström

IT-moniosaaja.