Aamiaisen nautimme Koronlatvajärven laavulla.
Korouoman vaellus Lapissa tarjoaa hiljaisuutta ja upeita maisemia
Teksti Heino Ylisipola
Kuvat Helena Ylisipola
Lapin eteläisimmästä kärjestä, Posiolta löytyy luontoaarre, jonka toistaiseksi vain harvat tuntevat: Korouoman luonnonsuojelualue, 600 miljoonaa vuotta vanha rotkolaakso.
Siellä kulkee vajaan 30 kilometrin mittainen vaellusreitti Koivukönkäältä Lapiosalmelle. Meitä oli taas liikkeellä tuttu neljän hengen porukka: tämän jutun kirjoittaja ja kuvaaja sekä Antti ja Leila Reinikainen.
Aloitimme matkamme elokuun puolivälissä 2023 ensin autojunalla yön yli Rovaniemelle ja sieltä omilla autoilla lähtöpisteeseen, ei Koivukönkäälle, vaan Saukkovaaraan. Ajomatka on 115 kilometriä.
Onneksi otimme reitistä etukäteen selvää Metsähallituksen Kuusamon palvelupisteestä Karhuntassusta sekä Posion kunnan matkailuasiantuntijalta. Majavat ovat tehneet vuosien varrella patojaan reitin alkupäähän Koivukönkäälle : on syntynyt tulvaniittyjä ja vanha Korojen silta on romahtanut. Uusi lähtöpiste reitin pohjoispäässä on siirretty Saukkovaaraan. Vaelluksemme lyheni kymmenisen kilometriä.
Jätimme Koronjään viiden kilometrin ympyräreitit, Piippukallion pihauksen ja Koronjään, toiseen kertaan. Se on Suomen ainoa jääputousreitti, jossa on talvisin nähtävissä Korouoman upeimmat jääputoukset.
Saukkovaaran lähtöpaikalla risteili sen veran polkuja, että muutaman kerran piti pähkäillä, mistä alkaa vaellusreittimme määränpäähämme Lapiosalmelle. Lopulta karttojen avulla pähkäilimme oikean reitin lähtöpisteen. Etukäteen arvelimme, että reitillä on paljon vaeltajia, mutta ei ollut, vain me neljä olimme liikkeellä.
Sateensuojassa vanhassa heinäladossa
Sää oli pilvinen ja välillä sataa tihuutti, kylmä ei ollut. Tyhjä polku kiemurteli Korojoen molemmin puolin, sillat olivat aika heiveröisiä. Mustikat ovat kypsiä ja niitä on polun varrella runsaasti.
Välillä sade yllättää niin, että pidämme sateensuojaa vanhassa, tyhjässä heinäladossa. Polun varrella on tulvaniittyjä, jotka olivat vuosikymmeniä sitten tärkeitä heinäntekopaikkoja erämaatalojen karjoille. Nyt muutamia niittyjä niitetään joka kesä auki, jotta ne eivät metsity.
Välillä polku on niin märkää, että vaelluskengätkin kastuvat. Taivaalta kuulu aika ajoin kovaa jytinää, kun Lapin lennosto juhlii 50-vuotista olemassaoloaan. Muuten on rauhallista, ketään ei tule vastaan eikä mene ohi.
Iltapäivällä saavumme Pajupuron autiotuvalle, jossa olisi tilaa yöpyä. Tuvassa on kaminakin, jonka lämmössä voisi kuivatella märkiä varusteita. Koska emme ole lähelläkään puolessa matkassa päätämme jatkaa, jotta seuraavan päivän matkasta ei tulisi liian pitkä.
Olemme lukeneet etukäteen, että vain Pajupuron autiotupa on nykyään käytössä, muut tuvat ovat lahonneet tai muista syistä pois käytöstä. Meillä on teltat mukana, joten emme ole autiotupien varassa. Hyvä laavupaikka riittää yöpymiseen.
Viimeiset kilometrit ovat pitkiä
Päätämme, että yövymme Koronlatvajärven laavulla, josta on maaliimme Lapiosalmelle noin kymmenen kilometrin matka.
Rinkka ja teltta alkavat painaa, kun seuraamme parikilometristä Koronlatvajärveä. Välillä nousemme harjulle ja välillä laskeudumme. Ilmakin alkaa kirkastua.
Lopulta saavumme järven kaakkoispäähän. Paikka on komea. Näkymä laavulta aukeaa järvelle ja oikealla puolella jyrkät kalliot nousevat suoraan vedestä. Siisti huussikin on lähistöllä ja polttopuita on pilkottu valmiiksi.
Telttapaikan löytäminen ahtaalla ja juurakkoisella niemen kielekkeellä onkin vaativa tehtävä. Tasaista maata on vähän, mutta lopulta kohtuullinen paikka löytyy. Nuotioon tulet ja iltaruoan valmistus voi alkaa. Miten hyvältä pussikeitto ja näkkileipä maistuvatkaan pitkän päivän jälkeen!
Yöllä lämpötila laskee muutamaan asteeseen ja huomaan, että kesämakuupussi on liian ohut. Vähän paleltaa, mutta uni raikkaassa ilmassa voittaa.
Tienvarret ovat täynnä mustikkaa
Toisena vaelluspäivänä paistaa aurinko ja lämpötila lienee noin 15 astetta eli paras mahdollinen keli vaeltamiseen. Nousemme Koronlatvajärven laavulta ylös kallioharjanteelle. Vaellussauvat ovat nousuissa hyvänä apuna ja myös jyrkissä laskuissa.
Polku kulkee nyt mäntykankaita pitkin, korkeilla harjuilla. Polun varret ovat täynnään kypsiä, meheviä mustikoita, joita on pakko välillä poimia. Pikku Aimojärven ja Ison Aimojärven välisen harjun katkaise kohiseva koski, josta voi täyttää tyhjät vesipullot. Koski ylitetään tukevaa siltaa pitkin ja noustaan takaisin ylös harjun päälle.
Lammet kimmeltävät kummallakin puolen korkealla harjulla kulkevaa polkua. Männyt humisevat hiljaa tuulessa ja taivas on kirkkaan sininen. Kulku tuntuu ihmeen kevyeltä.
Määränpää Lapiosalmi tulee vastaamme kuin huomaamatta, niin kevyesti ja nopsaan kulki vaelluksemme. Rinkka maahan ja puhelu Posion taksiasemalle, jotta saamme kyydin autojemme luo Saukkovaaraan. Taksilta kuulemme, että edellisyönä karhu on kierrellyt Posion kirkonkylässä.
Posiolla meitä odottaa lomakeskus Himmerkin rantahuvila, kuuma sauna ja Yli-Kitkan viileät, mutta kirkkaat aallot.
