Teksti Hilkka Kotkamaa
Mihail Šiškinin kuva Yvonne Boehler / WSOY
Kaikille, jotka ihmettelevät Putinin puheita ja Venäjän käytöstä voi taustaksi lukea Mihail Šiškinin Sota vai rauha – kirjoituksia Venäjästä ja lännestä. Venäläisen tunnetun ja palkitun kirjailijan esseistä löytyy vastaus moniin kysymyksiin. Minäkin tartuin kirjaan, joka yllätti tukevalla sisällöltään ja vetävällä tyylillään. Paljon oli asiaa Venäjästä, jota en tiennyt ja ennen Ukrainan sotaa kirjoitettu, vuonna 2019 ilmestynyt, kirja on yhä ajankohtaisempi.
Mihail Šiškin on vihainen, koska Putin on tehnyt hänen kauniista maastaan ja suurenmoisesta kielestään ”omia lapsiaan ahmivan hirviön” kuten hän asian ilmaisee. Venäjää ei enää yhdistetä musiikkiin ja kirjallisuuteen, vaan lasten niskaan putoaviin pommeihin ja hirvittäviin kuviin Butšasta. Hänestä Venäjän olisi pystyttävä irtautumaan menneestä, lopetettava puhumasta valheen kieltä. Ellei se irtiottoa tee, eivät siihen tehoa köyhyys, pakotteet tai maailman halveksunta. Putinin suurin rikos on, että hän on myrkyttänyt venäläiset vihalla.
Länsi on käsittänyt Venäjän väärin. Venäjällä puhutaan kyllä demokratiasta, mutta tarkoitetaan Kremlin rajatonta valtaa. Šiškinin syytökset menevät tuhannen vuoden taakse, jolloin Venäjä teki kohtalokkaan kielivalinnan. Kun muualla saarnattiin kirkoissa latinaksi, joka kieli avasi ovet sivilisaatioon, koska latina oli jo 1200- luvulta lähtien lääketieteen, juridiikkaan ja tieteen kieli. Venäjän ortodoksinen kirkko valitsi kuitenkin muinaisen kirkkoslaavin eikä Venäjällä siksi koettu renessanssia, uskonpuhdistusta eikä valituksen aikaa. Venäjä sulkeutui muun maailman kehitykseltä. Siltä ajalta juontuu Siskinin mukaan venäläinen perinne hallita vahvemman voimalla, väkivallalla ja pelolla.
Samaa perua on myös vahvan hallitsijan kaipuu. Vahva on vakautta ja suojaa, heikko kaaosta. Kurin ja järjestyksen ihanne on Venäjällä johtanut tyranniaan. Jo vuosisatojen takaa periytyy Venäjän pelko länsimaisia ideoita kohtaan. Vanha käsite on että Venäjä on pyhä, ja sitä ympäröi vihamielinen valtameri, jotka uhkaa maata länsimaisella liberalismilla.
Šiškin kertoo, että 1917 vallankumouksen piti tuoda vapautuksen sorrosta, mutta sen hedelmät tuhottiin muutamassa kuukaudessa. Riistäjien luokka määrättiin tuhottavaksi ja samalla alkoi talonpoikien ajojahti, joka johti nälkään. Maata hallittiin terrorilla ja järjestys palautettiin verisellä diktatuurilla. Siitä syntyi Neuvostoliitto ja maa kääntyi sisäänpäin, kansojen vankilaksi. Puolue ja sen salainen poliisi ryhtyivät toimeen. Sivistyneistön ja itsellisten talonpoikien tuhoaminen, yksityisomaisuuden kieltäminen eivät olleet hyvä lähtökohta maan rakentamiselle. Venäläisistä tuli köyhiä, vailla mahdollisuutta nähdä maailmaa.
Nykypäivään tultaessa Mihail Šiškin yllättää: Venäläisille tuli ase, joka läpäisi piikkilanka-aidan: videonauhuri. Se paljasti lännen, joka oli erilainen kuin heille oli ennen kerrottu. Ei venäläisiä kuohuttanut Hollywood-leffojen juoni, vaan länsimaissa käytettävät vaatteet, huonekalut, ruoka ja autot. Ne tekivät nälkiintyneeseen rutiköyhään neuvostokansaan järisyttävän vaikutuksen.
Venäjä siirtyi 90-luvulla ”gangsterikommunismista gangsterikapitalismiin, näennäiskommunismista näennäiskapitalismiin”. Valtion omaisuus livahti Jeltsinin kaudella vallanpitäjien taskuun eivätkä vallanpitäjät edes vaihtuneet. Poliittinen valta muuttui valtavaksi yksityisomaisuudeksi ja rajattomaksi rahavallaksi. Kansalla ei ollut sijaa kulutusjuhlissa. Vähitellen sekasortoon ja anarkiaan väsyttiin, kyynisyys ja masennus aiheuttivat kaipuun kuriin ja vakauteen. Jeltsinin tilalle toivottiin rautaotteista johtajaa.
Putin lupasi venäläisille henkisyyden ja loistavan tulevaisuuden ”ohjattuna demokratiana”, jossa ”lännen mädäntyneelle gay-kulttuuurille ei ole sijaa”.
Mihail Šiškin muistuttaa, että 1999 käynnistyi Venäjällä kausi, jota johdettiin KGB:n oppien mukaan: ”provokaatiot, vaalipetokset, lahjonta, häväistys, mediahyökkäykset, myrkytykset, hybridisota, lynkkaukset jne.” Kansaa hallittiin aivopesulla, pelolla ja väkivallalla, tässä järjestyksessä. Oligarkkien omaisuus on vain lainaa, osoitus uskollisuudesta. Jos toinen menee, menee toinenkin. Siksi rikkaat halusivat muuttaa ulkomaille. Aivovuoto heikentää Venäjää mutta vahvistaa diktatuuria.
Kremlissä Eurooppa on länttä, jonka Venäjän televisio vakuuttaa edustavan fasismia. Siksi venäläisiä lähtee jopa vapaaehtoisena sotimaan Ukrainaan, jossa he taistelevat isoisien ja isien tapaan sotasankareina isänmaan puolesta, fasismia vastaan.
Mihail Šiškin varoittaa länsimaissa asuvista venäläisistä. Heillä on hänen mukaansa herkkyys lähteä äärioikeistolaisien puolueiden kannattajiksi. Ex-neuvostoliittolaiset ovat alttiita kiristykselle ja psykologisella vaikuttamiselle. Venäjän tv-uutisissa ilkutaan Euroopan ongelmille joka ilta. Euroopan romahdus olisi heidän unelmiensa täyttymys.
Perinteen mukaan Venäjällä omaisuus tarkoittaa sitä, että siitä on nautittava tässä ja nyt. Huomenna voi joku uniformupukuinen napata pikkuisen kauppasi veljenpojalleen ja yhtäkkiä asuntosi saneerataan ja asukkaat pakkosiirretään muualle. Huomenna ministeri voi olla vanki ja kaupungin pormestari pakolainen.
Mihail Šiškinin mukaan Venäjän historia on niin rumaa, että siitä on heidän itsensäkin vaikea löytää ylpeyden aiheita. Tässä syy miksi yhtä valinpilkkua, Suuren isänmaallisen sodan voittoa natsismista 9. toukokuuta juhlitaan yhä suuremmin. Tuotannossa ei venäläisyys kelpaa edes mainoslauseeksi. Kukaan ei kehu tavaraa joka on ”aitoa venäläistä laatua!”
Mitä Putinin jälkeen? Kukaan ei tiedä sillä Venäjälle ei ole sallittu syntyä kansalaisyhteiskuntaa ja seuraajat on pelattu paitsioon. Kannatus on pysynyt hyvänä vetoamalla isänmaallisuuteen, venäläiseen loputtomaan kärsivällisyyteen ja pelkoon, sanoo Mihail Šiškin.
Putin tietää täsmälleen kuka voittaa seuraavat presidentinvaalit, mutta hän ei tiedä koska hänen valtakautensa päättyy.
Mihail Šiškin: Sota vai rauha – kirjoituksia Venäjästä ja lännestä. WSOY, 2023. 240 s. Suomentanut Sirpa Hietanen.
