Teksti ja kuvat Hannele Salminen
Tuula Ahvenvaara on loihtinut The Store Galleriaan vahvan tunnelman suurikokoisilla ja värikkäillä öljyväriteoksillaan. Kuten näyttelyn nimikin, Matka Aliseen Maailmaan, kertoo teosten maaginen tunnelma syntyy niiden esittämistä shamaaneista, Lapin noidista, eläimistä ja loitsuista.
Taiteilija on itse Helsingissä asuva saamelainen, joten hänellä on aiheeseensa vahva tuntuma. Tämän lisäksi hän on lukenut tutkimuksia ja kirjoja pohjoisesta kulttuuriperinnöstä ja taruista. Teosten oheen hän on kirjoittanut niitä kuvaavia lyhyitä kertomuksia.
Heti näyttelyyn laskeutuessani Hämeentien hälystä tunnelma muuttui vahvasti. Suuren ikkunattoman tilan täyttävistä teoksista huokui tuonpuolisen maailman mystiikkaa, melkein kuulin noitarummun etäistä kuminaa.
Taiteilija ja Karhutanssi. Karhulle saamelainen oli tasavertainen kumppani. Niinpä karhu saattoi ottaa hänet tanssikumppanikseen.
Alhaalla 1 -teos kertoo, että Alisessa Maailmassa oli toinenkin todellisuus kuin Vainala. Erityinen ryhmä olivat maanaliset, jotka näyttäytyivät vain ihmisille, joista pitivät. Poromies olisi voinut saada maanalisesta morsionkin, jos olisi onnistunut häntä koskettamaan. Näin ei koskaan käynyt.
Galleria sijaitsee The Store -tupakkakaupan tilavassa alakerrassa osoitteessa: Hämeentie 4, Hakaniemenhallia vinosti vastapäätä.
Näyttely avoinna ti-pe 15–20, la-su 12–16, ma suljettu.