Nyrjähdyksiä ja notkahduksia Suomenlinnassa

Katri Mononen, Anna Hyrkkänen ja Mia Saharla.

Teksti ja kuvat Hannele Salminen

Neonvärit suorastaan häikäisevät silmää kun astuu laivarannasta HAA Gallerian Silent But Alert -näyttelyyn. Se on kolmen taiteilijan yhteisnäyttely, jonka kantavana teemana on kehollisuus. Taiteilijat ovat työskennelleet yksin, mutta keskustelleet työprosessin aikana ja rakentaneet näyttelyn, jossa ”teokset värähtelevät sopuisina tai konfliktia hakevina muodostaen suhteita toisiinsa ja katsojaan”.

Näyttelyssä analyyttisyys yhdistyy fantasiaan ja leikkiin. Teokset häiritsevät silmää rikkomalla oletettua taide-elämystä ja omaa kehoaan purkautumalla tai kiilapuita katkomalla, ponnistamalla ulos seinistä ja kiemurtelemalla lattialla. Niissä voi havaita ”nyrjähdyksiä ja notkahduksia”.

Näyttely tempaa katsojan väkisinkin osaksi installaatiotaan, väistelemään lattialla lojuvia elementtejä ja näkemään ison varjomme kulkevan projektorin heijastamana seinällä. Näin syntyy jännittävää vuoropuhelua teosten ja katsojien välillä. Uudenlainen taidekokemus ilahdutti ja jätti ajateltavaa.

Osallistavaan näyttelyyn pääsee mukaan 29.9. saakka HAA Galleriaan. https://www.helsingintaiteilijaseura.fi/nayttelytoiminta/haa-galleria/

Hannele Salminen

Hannele Salminen

Kirjoittaja on kriitikko ja tietokirjailija. (kuva teoksesta Myrsky).

Julkaisijan tiedot