Taiteilija Erik Uddström on mestarillisesti vanginnut valokuviinsa auringonsäteiden heijastuksia meren laineillan näyttelyssään Haikuja ja Heijastuksia. Alkusilmäyksellä teoksia voisi luulla plastisiksi maalauksiksi, joissa värit ja viivat harmonisesti soljuvat, luovat idyllisen tunnelman.
Seuraavaksi tulee mieleen, ettei noin taidokkaita valokuvia saa aikaan ilman kuvankäsittelyä. Mutta teokset ovat aitoja, manipuloimattomia valokuvia, joihin on tarvittu Uddströmin pitkä kokemus ja kärsivällisyyttä odottaa juuri oikeaa hetkeä, jolloin auringonsäteet leikkinsä aloittavat. Myös valotusajoilla on sormensa pelissä.
Näyttelyn 37 teosta ovat läpileikkaus Uddströmin tämän vuosituhannen kuvista, jolloin inspiraationa on ollut hänelle tärkeä meri. Valokuvat ovat myös musiikillisia, aivan kuin kuulisin Miles Davisin Kind of Bluen hiljaa taustalla. Teokset ovatkin kuvallisia tulkintoja Uddströmille läheisistä jazzista ja bossa novasta.
Kolmannen tason näyttelyyn tuovat japanilaiset haikut, joita Uddström on osaan teoksia liittänyt. Lyhyet, pelkistetyt, taidolla sommitellut säkeet avaavat mielenmaisemia laajempiin ulottuvuuksiin. Tässä # 22: A silent waiting / for a new direction / forward or reward.
Aisteja monin tavoin palkitseva näyttely on avoinna 6.9. saakka Galleria Ars Longassa. www.arslonga.fi
Oodeja merelle Galleria Ars Longassa

