Teksti Hilkka Kotkamaa
Kuvat Anni Kotkamaa
Nyt on pää täynnä iloa ja innostavaa taide-elämystä. Kahdeksanhenkinen seurueemme oli Prinsessa Pikkiriikki ja kesäyön kum(m)ituksen ensi-illassa. Ikähaarukka oli meillä suuri ja kaukaisimmat tulivat Tampereelta. Jokainen on saanut jotain. Näytelmä kertoo siitä ettei ketään saa jättää yksin ja kiusaajakin voi olla perimmältään pelokas. Prinsessa Pikkiriikin paras ystävä Prinsessa Pöljöläinen ja superkiusaaja Räkä-Eetu löytävät lopulta keinon toimia yhdessä ja voittaa kummitus, joka ei lopulta niin pelottava olekaan. Perustarina on simppeli, pienen katsojan ymmärrettävissä ja ammattinäyttelijöiden vauhdikkaana esityksenä nautittavassa myös isommille.
Suomen Komediateatterin esitys avaa kevään Linnanmäellä, Peacock-näyttämöllä. Näyttelijät Anna-Riikka Rajanen Pikkiriikkinä sekä Paavo Kerosuo, Ella Pyhättö, Markus Riuttu ja Anna-Leena Sipilä ovat herkullisia ja hauskoja. Pieruvitsejäkin oli vain pari. Komeinta on kun käydään valonhohteisessa huvipuistossa, jossa prinsessat eivät kuitenkaan pääse laitteisiin, koska pituutta ei ole riittävästi. Aikuiset ovat harmaita ja tylsiä ja aina kiireisiä.
Tarina perustuu Hannele Lampelan Pikkiriikki-kirjasarjaan. Lapset ansaitsevat hyvää teatteria, jota saisi olla tarjolla enemmänkin. Nyt oli yleisössä vahvaa pöhinää. Esityksiä 12.6. asti.


