Pohjoinen valo Edelfeltin ateljeen maisemissa

Edelfeldt säätiön johtaja Hanna-Kaarina Syrjänen esittelee gallerian ylpeyttä, taiteilijan entuudestaan tuntematonta muotokuvaa Adolf Waseniuksesta.

Ateneumin Albert Edelfeldt-näyttelyn jälkeen on kiinnostava tehdä kesäretki 50 kilometrin päähän Porvooseen. Siellä voi ikään kuin jatkaa näyttelyä tutustumalla Haikon liepeillä sijaitsevaan Edelfeltin ateljeeseen ja sen ympärillä avautuvaan saaristomaisemaan. Siellä Edelfeldt vietti 26 kesää sijoittaen maalauksiaan ympäröivään maisemaan ja käyttäen kyläläisiä malleina vauvasta vaariin.

Teksti ja kuvat Hilkka Kotkamaa

Kaikkiaan Albert Edelfeldt (1854 – 1905) maalaisi Haikon ateljeessaan 220 teosta, joista useat olivat esillä ulkomaillakin ja niitä palkittiin myös Pariisin salongeissa ranskalaisten mestareiden rinnalla. Maisemia on tunnistettavissa klassisissa mestariteoksissa kuten Lapsen ruumissaatto, Leikkiviä poikia rannalla, Kesäelämää saaristossa ja Kristus ja Mataleena. Näissä on mukana kuulu pohjoinen valo, jonka voi nykykävijäkin aistia vahvasti.

Albert Edelfeldt maalari kesäisin rakentamassaan ateljeessa ja sen saaristoympäristössä kaikkiaan yli 200 taulua. Nykyään ateljee on kiinnostava turistikohde.

Talvet Edelfeldt vietti ulkomailla, yleensä Pariisissa, jonka salongeissa aiheina olivat muun muassa muodikkaat pariisittaret. Näissä mestarin siveltimessä on valo jyrkempi ja välimerellinen. Vielä viimeisenä elinvuotenaan Edelfeldt saapui rakkaisiin Haikon maisemiin maalaamaan ahkerasti terveyden horjumisesta huolimatta. Hän kuoli elokuussa 1905 vain 51 vuotiaana. Hän jätti suuren, korkeatasoisen ja monipuolisen tuotannon, josta saamme nauttia vielä tänäkin päivänä. Albert Edelfeltin taide on osa Suomen historiaa, luontoa, kulttuuria ja mielen maisemaa. Hänen monet tarinakuvaukset ja muotokuvat ovat suomalaisuuden ydintä. Hänen kuvittamansa Vänrikki Stoolin tarinat ovat osa maamme historiaa.

Taidehistorioitsija Tuija Peltomaa esittelee ateljeen rannassa maisemaa, johon Edelfeldt sijoitti monia täitään mm. teoksensa Lapsen ruumissaatto.

Edelfeldt toimi myös suomalaisen kulttuurin edistäjänä ja hänen panoksensa Pariisin maailmannäyttelyssä, Suomen paviljongissa 1900 oli merkittävä. Hän auttoi myös suomalaisia nuoria taiteilijoita Suomessa ja ulkomailla.

Synnyinkaupunkinsa Porvoon ahkerana kuvaajana Edelfeldt oli taiteilija, josta nykypäivänkin porvoolainen on ylpeä. Esimerkiksi teokset Porvoon joessa uivia poikia, Porvoo Linnanmäeltä nähtynä ja Katu Porvoossa ovat hienoja klassikkokuvauksia kaupungista.

Albert Edelfeldtin ateljeen vieressä on 2019 valmistunut galleria, jossa on vaihtuvia näyttelyjä ja Edelfeldtiin liittyviä maalauksia ja esineistöä.

Ateljeen ikkunalla on Edelfeldt patsas kuvanveistäjä Ville Wallgrenin muotoilemana.
Hilkka Kotkamaa

Hilkka Kotkamaa

Julkaisijan tiedot