Suomen elokuvahistoria on saanut taas jännittävän lisän tarinasta, jossa äärioikeisto sai päähänsä kyyditä kommunisteiksi katsomiaan poliitikkoja itärajalle ja rajan taaksekin. Elokuvassa presidentin kyyditys dramatisoidaan tositarina, jossa K J Ståhlberg joutuu kidnappauksen kohteeksi. Valinta voi tuntua kummalliselta, olihan hän jo presidentin virasta eläköitynyt papparainen.
Ståhlberg oli Suomen ensimmäinen presidentti 1919-1925 ja kyyditys tapahtui 1930. Nouseva äärioikeisto, Lapuan liike, ei voinut antaa anteeksi, kun Ståhlberg halusi kehittää sisällissodan Suomesta yhtenäisen kansakunnan. Hän oli laillisuusmies joka kannatti liberaalia kansanvaltaa ja yhtäläistä äänioikeutta. Sekös sieppasi piirejä, joiden johtotähti oli Italian Mussolini, valkopäällikkö Mannerheim ja kaikkiaan valkoisten valta.
Aluksi vierastin, kun Presidentin kyyditys elokuvan pääosassa oli tuttua tutumpi kasvo Jussi Vatanen. Olin täysin väärässä. Hän on everstiluutnantti Eero Kuussaaren roolissaan loistava. Hän esittää sotilasta, joka haluaa nousta Lapuanliikkeen huipulle Kurt Walleniuksen kakkosmieheksi, rinta aatetta palaen. Vaimokin haluaa miehelleen ylennyksen, mikäli sen avulla hän pääsee Kulosaaren komeimman talon omistajaksi.
Vatanen esitti miestä, joka oli vahva mieleltään ja aatteestaan, mutta todellisuudessa pelokas ja epävarma. Hänen syykseen oli pantu määräys presidentin kidnappaamisesta, vaikka ei muista käskyä antaneen kolmen päivän ryyppyputken aikana. Kaikki onkin väärinkäsitystä! Niin ei sanota, mutta Vatanen kasvoilta voi sen lukea. Sykähdyttävää näyttelijätyötä!
Kyydityksen suorittavat kiiluvasilmäiset valkoisen aatteen villitsemät pojannulikat ja pieleenhän se meni. Ainoa kuolema saatiin aikaan, kun kiihtynyt sieppari ampui lehmän, ”koska se oli punainen”. Pertti Sveholm vetää Ståhlbergin roolin laillisuusmiehen tyylillä, mutta Ester-rouva onkin jo värikkäänpi tyyppi. Hän tunki kyytiautoon miehensä vierelle ja hänellä oli kanttia pistää muiluttajille kampoihin. Riitta Havukaisen presidentinrouva on koko kyydityksessä ainoa järkensä säilyttänyt hahmo, näyttelijälle suoranainen herkkupala. Sain Havukaista helmasta kiinni lehdistötilaisuudessa:
- Kyllä rooli oli minulle mieluinen. Valmistauduin siihen lukemalla kaiken mahdollisen kyyditykseen ja Ståhlbergiin liittyvän historian. Ester oli tuolloin, sata vuotta, sitten hyvin itsenäinen, valveutunut ja fiksu nainen. Hän oli opettaja, kirjailija ja toimittaja ja ennen kaikkea ajatteleva yksilö. Hän oli aviomiehelleen aarre, joka pystyi olemaan mukana poliittisissa kysymyksissä sekä sosiaalisesti taitavana ihmisenä olemaan puskurinsa juron miehensä rinnalla. Kyydityksessä hän osasi ohjailla todellisuudentajunsa menettäneitä pojankloppeja, Havukainen sanoo.
Juuri tällä tyylilajilla esitettynä Suomen historia aukeaa niin vakavissa kuin huvittavissa asioissa. Tällaisia elokuvia isänmaan historiasta haluan nähdä vielä paljon!
