On sanottu etteivät sodat ala ampumalla, vaan vihapuheella. Tämä tuli mieleeni lukiessani Petra Rautiaisen kirjaa Puuntappajat. Kirja avaa julmasti ja terävästi Suomen historiasta ajan, joka oli vihan ja väkivallan kyllästämä. Se oli aikaa jolloin punikeiksi leimattuna naisia jotka on ”poistettava niiden ihmisten kirjoista, joilla on oikeus jatkaa sukua” eli naiset oli siirrettävä laitoksiin loppuiäksi, kuten Martti Pihkala-niminen mies kirjoitti 1918. Avoin vihan ilmapiiri vallitsi yhteiskunnassa, politiikassa ja ihmissuhteissa. Kirjassa vuorotella vuoden 1918 ja 1934 välillä. Viha salli näinä vuosina tappamisen eikä sääliä tarvinnut tuntea oliko kyse lapsesta, raskaana olevasta naisesta, nuoresta tai kenestä tahansa, joka ei vihaavan mielestä ansainnut elää. Pappi saattoi puhua saarnastuolista syntisistä punahuorista ja heidän äpärälapsistaan.
Vangit ja vankileirien vartijat näkivät saman kurjuuden ja ajattelivat että ”meitä piti elossa vain yksi tunne ja se tunne oli viha”. Tähän aikaan vankileireillä vaelsi naisia, joita rangaistiin, koska he olivat jättäneet osansa äitinä ja menneet tehtaaseen töihin. Ja – se rikos – että he olivat vaatineet lisää palkkaa ja vapaata.
Kirjan päähenkilö on ”susinarttu”, nuori nainen on totu kätilönoppiin suoraan vankileiriltä. Hän oli elänyt lapsuutensa Pietarissa, kadulla satojen suomalaislasten kanssa. Hän joutui aikoinaan Tillanderin sepän verstaalle lakaisijaksi. Sieltä hän, köyhä huutolaislapsi, päätyi tekemään kultasepän töitä ja niitä kuuluja Fabergen munia. Vallankumous heitti hänet takaisin Suomeen, kätilöksi saareen keskellä Saimaata naisten ja sotilaiden sairaalaan.
Vuonna 1934 Suomi oli ilman järjestysvaltaa, ilman käskyvaltaa noudattava poliiseja ja armeijaa. Maan johdon rippeet olivat karanneet Vaasaan ja eteläinen Suomi oli punaisten vallassa. Maassa vallitsi kaaos eikä valta ollut suojeluskuntalaisten eikä punakaartilaisten. Kirja etenee etsivän silmin, hänen joutuessa kuulustelemaan naisia, jotka ovat” hulttioita ja valtiolle vaarallisia”. Etsivän työ on vakoilla, koota tietoa ja luovuttaa valtiolle vaarallisia naisia, pidättää heitä, järjestää heitä työlaitoksiin, mielisairaalaan tai vankilaan. Työlaitokseen lähetetään ne, jotka jäävät kiinni maanpetoksesta. Kurittomat sotaorvot voi lähettää Tammisaareen ja jouteneläjät mahdollisesti Kirurgiin steriloitavaksi. Etsivällä on siis kädet täynnä töitä, kun Suomella ei ole sosiaalihuoltoa, köyhäinhoitoa ja siveyshoitoa. Silloin työt hoidetaan toisin ja työnantaja on Etsivä Keskusrikospoliisi.
Mitä on viha? Sitäkin kirjan henkilöt pohtivat. Viha ei ole pelkkä tunne, vaikka niin luullaan. Viha on kokonaisvaltainen tapa ajatella. Viha voi katkerimmillaan siirtää vuoria. Etsivässä Keskuspoliisissa etsitään ja havainnoidaan ”vihaan kasvaneita lapsia ja nuoria”. Asiat otettiin asioina, teloitukset olivat vain uutisia ja instituutioita kannatteli hierarkia, oli kyse sairaalasta, työleiristä tai vankilasta.
Kirjan äärellä voi myös pohtia vuosikymmenten ja vuosisadan takaista lääketiedettä. Miten turvaton ihminen oli sairastuessaan ja lapsen saannissa, kun lääkkeeksi oli usein vain tarjolla morfiinia, eetteriä ja keitettyä vettä. Leikkaus oli usein amputaatio ja kirurgiksi pääsi jos oli ollut teurastamossa töissä. Kätilön etu oli jos on päästänyt vasikan. Synnytysten pääasiallinen tunne oli pelko, siis kuolemanpelko.
Kirjan kuvaamina Vuosina 1918-1934 itsenäistä Suomea oli tarkoitus rakentaa uljaaksi valtakunnaksi. Valkoisten valta halusi päästä eroon punaisten lisäksi myös pitkästä teloitettavien listasta: venäläiset, juutalaiset, ukrainalaiset, eestiläiset ja tataarit. Saksalaisilla oli valtaa suomalaisten pään yli. He kartoittivat Suomen metsät, malmivarat ja vesireitit. Vahvemman oikeus, väkivalta, köyhyys ka nälkä väreilivät ilmassa. Saksassa ilmapiiriin oli tarttunut herra nimeltään Hitler.
Ajat olivat kireät. Kommunisteja metsästettiin ja vietiin Tammisaareen, valtiolle vaarallisia työlaitoksiin, lapsia orpokoteihin ja kasvatuslaitokseen. Vuosina 1914-1917 köyhäinhoidon piirissä oli 18000 lasta, se oli paljon kahden miljoonan kansasta. Valkoisille orvoille myönnettiin eläke, punaisilla ei.
Pakkosterilisaatiosta puhuttiin, koska terve rotupuhdas kansa ei kasva huonosta aineksesta. Sen ajan tiede vielä vakuutti ,että rikollisuudella on selkeä biologinen tausta. Sen voi nähdä ihmisen ulkonäöstä: takaviisto otsa, jykevät leukaluut ja silmät painuneet syvälle päähän.
Rautiaisen kirja kuvaa hyvin miten vaikeita ja väkivaltaisia vuosia Suomessa elettiin. Miten kiitollista aika oli natsismin nousulle ja köyhien sorrolle. Pelon ilmapiiriin sekoittui ihmisten avuttomuus, tuberkuloosin, synnytysten ja tulehdusten edessä. Ilmassa väreili jo toinen maailmansota.
