Taidemaalari Rafael Wardin hehkuvan sävyinen maalaus Didrichsenin taidemuseon takkahuoneen seinällä lämmittää syyssateessa kuin aurinko tai viereisessä takassa palava tuli.
Teksti ja kuvat Marja-Liisa Kinturi
Taidetta vähemmänkin tuntevalle selviää näyttelyssä ainakin yksi asia: keltainen on ehdottomasti Wardin lempiväri. Niin monet maalaukset hehkuvat suorastaan tulista lämpöä. Teoksista löytyy myös pilkahdus huumoria: katse kiinnittyy joukosta tummasävyiseen maalaukseen ”puuhevonen katselee”. Maalauksessa tuo hiukan onnettoman näköinen koni näyttää kurottelevan niskaansa taaksepäin, mitä lie kiikarissa.
Luovuutta loppuun asti
Näyttelykirjassa Katja Tukiainen keskustelee Rafael Wardin taiteesta tämän tyttären Eva Wardin kanssa. Käy selväksi, että taiteilija jatkoi työskentelyään aivan viimeiseen saakka. ”Wardin maalaukset sekä varjelevat salaisuuksiaan että antavat merkityksensä avautua. Hänen maalauksissaan on viisautta ja leikkisyyttä, kuten taiteilijassa itsessäänkin”, Tukiainen kirjoittaa.
Iättömiä elämyksiä
Näyttelyssä selviää, että Wardi kuvitti monipuolisesti myös teatteriesityksiä, kuten ”Ruhtinaan” Hymyilevät kädet -tanssiteatteriesitykseen tai ”Leijonan” Taikahuilu-oopperaan.
Wardi maalasi sekä öljy- että pastellitöitä eikä todellakaan säästellyt värejä. Hänen maalaamansa kaupunki- ja muut näkymät tarjoavat elämyksiä, eivät orjallisia kuvauksia tai toisintoja todellisuudesta. Se tekee niistä samalla iättömiä.
