Retkelle perhealbumiin

Teksti ja kuvat Hannele Salminen

Alexander Reichstein on rakentanut vaikuttavan immersiivisen tilateoksen, Tuntematon perhealbumi, Helsingin kaupunginmuseon 4. kerroksen näyttelytilaan. Eri maista peräisin olevat perhealbumien kuvat 1800-luvulta 1960-luvulle ovat saaneet uuden elämän näyttelyssä.

Suurennettujen valokuvien henkilöiden ääriviivoista on hitsattu valaistuja ”kuvaveistoksia”, jotka on ripustettu pimennettyyn näyttelysaliin kronologisessa järjestyksessä. Näin on syntynyt tilainstallaatio, jossa katsoja voi vaellella tutkimassa teoksia.

Kuvaveistosten henkilöt tuntuvat tutuilta, sillä kuten taiteilija avajaispuheessaan totesi: ”perhealbumien kuvat ovat universaaleja, kaikkialla samanlaisia.” Perhealbumissa kierrellessä ajatukset vievät omiin edesmenneisiin sukulaisiin ja ystäviin. Näin näyttely herättää heidän muistonsa eloon.

Tuntemattoman perhealbumin uumeniin voi sukeltaa 7.4. saakka Helsingin kaupunginmuseon 4. kerroksessa, Aleksanterinkatu 16. Vapaa pääsy.

Hannele Salminen

Hannele Salminen

Kirjoittaja on kriitikko ja tietokirjailija. (kuva teoksesta Myrsky).

Julkaisijan tiedot