Miamin satamassa paistattelevat päivää usein maailman suurimmat risteilyalukset. Nyt siellä uinui esimerkiksi hulppealta näyttävä, jättikokoinen MSC World America -alus ja sen perässä tyylikkään näköinen toinen risteilijä, Turussa rakennettu Icon-luokan alus. Meidän paattimme oli Zuiderdam ja se seilasi Hollannin lipun alla, varustamonaan kuitenkin yhdysvaltalainen Carnival.
Pääsimme onnellisesti laivaan ja opastus hytteihin oli selvä, ja hyvin pian sen jälkeen laiva alkoi lipua ulos satamasta pienen luotsiveneen opastamana. Miamin korkeat kerrostalot häipyivät pian taivaanrantaan; hivenen sumuinen sääkin varmasti auttoi häivyttämään suurkaupungin ääriviivat niin silmistä kuin mielistäkin. Varsinainen seikkailu oli alkamassa!
Aurinko laski hiljalleen laivan lipuessa kohti aavaa merta
(Kuva: Auringonlasku Miami merellä_7527)
Ensimmäinen tehtäväni oli tietysti kiertää laiva ja yrittää tutustua siihen niin hyvin ja perusteellisesti kuin mahdollista – etten sitten ainakaan pahemmin eksyisi! No, iso tämä ainakin oli, joskaan ei ehkä aivan yhtä iso kuin tuo Miamin satamassa ohittamamme MSC World America.
Sporttisimmat matkustajat kiersivät laivan kantta ympäri ämpäri; osa hölkäten osa muuten vain reippaasti kävellen. Kuinkahan pitkä kierros oli – en mitannut enkä liioin kysynyt, mutta varmasti yksi kierros oli reilusti toista kilometriä – kymmenen kierrosta siis yli kymmenen kilometriä! Mitä enemmän tutustuin ohjelmaan, sitä tärkeämmiltä nuo kilometrit tuntuivat, sen verran hyvin meitä reissulla ruokittiin. Hölkkäämään en siltikään ryhtynyt, mutta olihan reippaita kanssamatkustajia kiva katsella kansituolissa loikoillen varsinkin, kun avulias miehistön jäsen toi kansituolissa rötköttävälle rouvalle mukavan pehmusteen. Siinä maailma ikään kuin kulki silmien ohi ilman, että itse tarvitsi liikauttaa eväänsäkään; laiva kulki eteenpäin ja kaikki laivan kymmenet kansallisuudet hölkkäsivät ohi.
Aurinko paistoi ja Tyyni meri oli juuri niin tyyni kuin nimestä voi päätellä. Katselin parvekkeeni kaiteen yli kuitenkin hiukan huolestuneena merta alapuolellani; siinä näytti kelluvan ruskeaa levää ja vesi vaahtosi laivan kulkiessa kuin saippuavaahto?!!
Mitä tällaisella isolla risteilylaivalla voi tehdä muuta kuin hölkätä kantta ympäri? Parissa viikossa jokainen mutka on enemmän kuin nähty, eikä maisema vaihdu – samaa vettä aina vaan silmänkantamattomiin. Joskus sentään muutama lintu lehahtaa ohi. Tunnistinkin niitä jo muutamia; ainakin fregattilintuja liihotteli laivan ympärillä kuin lokkeja Itämerellä. Komeita olivat!
Laivassa ei sentään tekemistä puuttunut. ”Tutkimusmatkani” löydöksiä olivat ylimmässä kerroksessa sijaitseva kirjasto ja rentoutumistila erilaisine seura- ja palapeleineen. Mukavaa ajanvietettä. Lukemista oli monilla kielillä ja kirjanvaihtopisteessä voi luovuttaa luetut kirjansa edelleen kiertoon. Laivalla oli myös Casino houkuttelevine rahapeleineen. Siinä kolikot ropisivat pelikoneen uumeniin ja kellot kilisivät voiton merkiksi – jos kilisivät! Pelisalissa järjestettiin säännöllisesti myös lottoturnauksia, joiden voitoista en tosin ollut selvillä, sillä tämä harrastus ei ole itseäni koskaan houkutellut.
Toisinaan kannella järjestettiin hauskoja kilpailuja miehistön ja matkustajien joukkueiden kesken; esimerkiksi hernepussin heittoa. Ja jopa uintikilpailut halukkaille kilpailijoille; kilparata tosin tuntui turhan lyhyeltä, pikkuruinen uima-allas kannella oli vain muutaman metrin mittainen, ja siinä mahtui kauhomaan enintään kaksi kilpailijaa rinnakkain, mutta kilpailu on aina kilpailu ja joku senkin voitti kannustushuutojen kaikuessa.
Tällainen risteilyalus on kyllä melkoinen tehdas; on mittavat keittiöt tarvittavine organisaatioineen, kylmäsäilytystiloineen, astianpesukoneineen, jne. Henkilökuntaa tarvitaan satoja ja taas satoja varmistamaan matkustajien turvallisuus ja viihtyminen.
Holland America Line, jonka laivastoon myös Zuiderdam-aluksemme kuuluu, on nykyisin amerikkalaisen Carnival-yhtiön tytäryhtiö, joka perustettiin yli sata vuotta sitten Rotterdamissa. Yhtiön pääkonttori on Yhdysvaltain länsirannikolla Seattlessa, ja nykyisin maailman meriä laajalti risteilevät alukset on nimetty esi-isiensä mukaan ja lippuvaltiona on Alankomaat. Myös laivan miehistöstä ainakin päällikkövirat ovat ilmeisesti hollantilaisten hallussa (harvinaisen pitkiä poikia, tuumasi vanha rouva ryhdikkäitä, virkapukuisia herroja!), mutta laivan palveluhenkilökunta kansimiehistä ravintoloihin ja hyttipalvelijoihin oli aina leveän hymyn kanssa vastaantulijaa tervehtiviä filippiiniläisiä, indonesialaisia, jne. Täytyy sanoa, että joka ikinen oli poikkeuksetta ystävällinen ja hymyilevä;henkilökunta pyrki selvästi viihdyttämään vieraitaan. Se on epäilemättä paljolti luonnekysymys, mutta perussyykin kyllä selvisi sattumalta; istuin kannella varjossa, (kun olin käräyttänyt selkäni pahasti – omaa tyhmyyttä ja ahneutta auringolle!) – ja siinä sinisiä pyyhkeitä kansituoleilta koonnut nuori mies jäi kanssani juttusille. Hän kertoi olevansa kotoisin Filippiineiltä ja juttu lähti käyntiin, kun kerroin, että olin Suomessa tutustunut filippiiniläiseen nuoreen naiseen, kahden pojan äitiin, joka oli tullut Suomeen alun perin siivousfirman palkkaamana ja jota olin sittemmin auttanut eteenpäin, ja lopulta myös hänen perheensä, kaksi lastaan ja aviomiehensä, olivat päässeet Suomeen. Poika kertoi nimensä , Marvin, ja pyysi sitten, että ”kun ennen risteilyn loppua teille annetaan paperi, jossa pyydetään arvioita miehistön jäsenistä, voisinko laittaa puoltavan merkinnän myös minusta, se auttaisi uralla eteenpäin”. No, ilman muuta voisin sen tehdä, palveluhan oli ollut mitä miellyttävintä. Näin myös tein. Ymmärrän hyvin, että esimerkiksi hyttipalvelijat saavat näitä plussia kontolleen helpommin, kun ovat asiakkaiden kanssa päivittäin välittömässä kosketuksessa, mutta kannella asiakkaita auttavien kohdalla se on vähän vaikeampaa, sillä kontaktit ovat satunnaisia. Mutta täytyy tunnustaa, että kautta linjan palvelu oli ensiluokkaista, hymyillen tarjoiltua.
Laivassa oli toki myymälöitä, mutta ei läheskään samassa määrin kuin Ruotsinlaivoilla, täällä huomio oli enemmän viihteessä, jokunen koru-, asuste- ja matkamuistokauppa, mutta ei tänne selvästikään tulla shoppailemaan. Kirjoja ja pelejä sai lainata ylimmän kannen viihdekeskuksesta mielin määrin ja ruokaa oli tarjolla enemmän kuin kukaan jaksoi sisäänsä mättää.
Myös ohjelmaa oli päivittäin, Hytteihin jaettiin joka aamu lehtinen, jossa kerrottiin, mitä laivalla tapahtui ja oli tarjolla. Laivan iso päänäyttämö, World Stage, oli näyttävä kuin parhaimpienkin teatteritalojen vastaavat. Lisäksi eri salongeissa oli tarjolla pienimuotoisempaa ohjelmaa esitelmistä keskusteluihin.
