Teksti ja kuvat Hannele Salminen
YÖ Galleria Lönnrotinkadun Hietalahden Kauppahallin puoleisessa päässä on taiteilijavetoinen, yhteisöllinen galleria. Se on taiteilijoille ilmainen. Pauliina Wariksen Pysähtyessäni tarkistan reitin -näyttelyssä hänen mielikuvistaan ja assosiaatioistaan on syntynyt taidokkaita kookkaita akvarelleja ja pieniä liimamaaliteoksia (munankeltuainen ja pigmentti).
Ihailin 220 x 150 cm -kokoisen Vaaleanpunainen-nimisen akvarellin taidokkaasti maalattuja taipeita ja poimuja. ”Maalatessani tätä lakanaa aloin nähdä siinä mielikuviini jääneen kuvan horisontista, joka heijastui veden pintaan meloessani. Kun nostin teoksen pystyyn, se muuttui runoilijasirkaksi”, taiteilija kertoi teoksensa synnystä.
Pienet liimamaaliteokset ovat muistoja juoksulenkeiltä Berliinissä, jossa taiteilijalla oli näyttely Galerie Pleikussa http://www.galeriepleiku.com/. Wariksen mukaan hänen teoksensa ”muodostavat arjen havaintoihin ja kehon muistiin perustuvan maailman. Ne syntyvät vapaan assosiaation tuloksena kommentteina toinen toisilleen”.
Juoksemista harrastavan taiteilijan suunnitelmissa siintää maraton. Löytyyköhän niiltä kilometreiltä inspiraatiota uuteen näyttelyyn? Tämä on avoinna 6.2. saakka YÖ Galleriassa, joka tarjoaa näyttelyjen ohella monenlaisia tapahtumia ja tilaisuuksia. https://yory.fi/fi/yo-galleria
(Artikkelikuvassa taiteilija ja Vaaleanpunainen.)

