Lausuntataiteilija Marja Kahelin, viulisti Minna Forsberg ja runoilija Siamäk Naghian julkistivat Lapinlahdella Naghianin runokirjan Hiljaiset sadut.
Voisiko runotapahtumalle ja runokirjan julkistamiselle olla parempaa paikkaa kuin Juhani Ahon synnyinkoti Väärnin pappila Lapinlahdella, Onkiveden rannalla. Siellä runo elää ja hengittää.
Väärnin pappila on nykyisellään kirjailija ja kulttuurivaikuttaja Minna Kettusen ja hänen puolisonsa Jarkka Rissasen elämäntyön tulos. He ostivat purku-uhan alla olleen pappilan keväällä 2006 ja alkoi pitkä ja raskas kunnostustyö. Nyt lähes 200-vuotias pappila on noussut uuteen elämään ja monien kulttuuritapahtumien pitopaikaksi.
Heinäkuisena perjantaina Väärnin pappilassa vietettiin jo neljättä kertaa Runotaika-tapahtumaa, jonka taiteellisena johtajana toimi iisalmelaisen Genelec Oy:n toimitusjohtaja, iranilaissyntyinen Siamäk Naghian.
Runotaika alkoi Siamäk Naghianin ensimmäisen runokirjan, Hiljaiset sadut (Into 2026), julkistuksella täpötäydessä Väärnin pappilan salissa.
Esikoisrunoilija Sanni Puttonen lausuu omia runojaan.
”Ilman Minnan (Kettunen) taustatyötä nämä runot eivät olisi päässeet purkautumaan. Kirjoitin niitä jo aiemmin lähinnä itselleni. Runot alkoivat syntyä kymmenen vuotta sitten. Jotkut niistä on kirjoitettu suomeksi, vanhimmat runot persiaksi, mutta käännettäessä runot ovat muuttuneet jonkin verran”, sanoi Naghian avauspuheenvuorossaan.
Hän muistutti, että runoissa sanojen merkitys korostuu. Hän sanoo löytäneensä runoudesta sanat kokemuksille, joista on ollut vaikea puhua. ”Ne ovat isoja asioita. Tyhjät paikatkin sanojen välissä merkitsevät paljon.”
Naghian tuli Suomeen Iranista 1986. Hän on opiskellut Suomessa tekniikan tohtoriksi ja puhuu sujuvaa suomea. Hän on myös sotaveteraani, sillä hän joutui nuorena miehenä Iranin ja Irakin väliseen sotaan lähes kahdeksi vuodeksi.
”Sodat vaikuttavat niin paljon. Mikä on tulkintamme elämästä? Kieli, kulttuuri ja taide ovat tulevaisuudessa ainoa tapa päästä ihmisinä lähemmäksi toisiamme. Kieli on minulle erittäin tärkeä. Se muokkaa kuvaa maailmasta.”
Hiljaiset sadut -runokirja on käytännössä kaksikielinen. Runot ovat siinä suomeksi ja persiaksi. Naghian kertoo, että Suomen kielen runous on tullut hänelle kymmenien Suomessa viettämiensä vuosien aikana yhä läheisemmäksi.
”Kun kirjoittaa runoa, pitää hakea eri kerroksia, jotta päästään syvälle rakenteisiin. Runossa pitää olla soitua kuten musiikissakin. Persiassa runo ja musiikki kuuluvat yhteen. Runon sieluun pitää päästä käsiksi.”
Naghian painottaa, että luovuudessa tiede ja taide puhuvat usein samoista asioista. ”Luovuuden voimalla voimme tehdä paljon. Luovuus pitää löytää ja sen avulla voimme menestyä myös kansainvälisesti.
Aiemmin Siamäk Naghianilta on ilmestyt yhdessä Minna Kettusen kanssa elämäkerta Siamäk Naghianin uskomaton elämä – Tuulen kieltä etsimässä (Into 2021), jossa hän kertoo elämästään arvoistaan ja suomalaisesta perheestään.
Lausuntataiteilija Marja Kahelin lausui tapahtumassa hyvin eläytyvästi useita Naghianin runoja ja häntä säesti viulisti Minna Forsberg.
Petri Herranen, Marjatta Airas ja Katri Viitaniemi esittivät Runotaika-tapahtumassa sana- ja sävelteoksen Tosi ja kirkastuva.
Sanni Puttoselta esikoisrunokirja
Lapinlahdella syntynyt Sanni Puttonen julkaisi Runotaika-tapahtumassa ensimmäisen runokirjansa, Ihon alla metsä (Momentum Kirjat 2024). Hän on valmistunut psykoterapeutiksi ja asuu nykyään Laukaassa Keski-Suomessa.
”Kielet ja äidinkieli olivat koulussa mieluisia. Olen aina kirjoittanut, päiväkirjojakin. Runojen kirjoittaminen alkoi muun kirjoittamisen kanssa”, kertoi Puttonen esitellessään runokirjaansa.
Hän sanoo, että jo runokirjan nimi Ihon alla metsä kertoo ihmisen ja luonnon välisestä vuoropuhelusta. ”Luonnon itseisarvo ei saa unohtua.”
”En ole varma, mikä tämä suo on
Oliko sitä merkitty karttaan?
En katsonut
Tuoksu on kyllä etäisesti hyvä
ja lempivärit jossakin
jäivät tosin huomaamatta
Ei minua haittaa se, että jalat kastuu
Välillä minua haittaa jalat, ja pää
Sanni Puttonen Ihon alla metsä/ Mieleni on neulasina
Väärnin pappila Lapinlahdella.
Helvi Juvosen maailmaa sanoin ja sävelin
Koko iltapäivän mittaisen Runotaika-tapahtuman päätti Tosi ja kirkastuva -esitys. Se on iisalmelaisen runoilijan Helvi Juvosen runomaailmaa, jossa luonto on keskeisessä osassa.
Tosi ja kirkastuvaa on Helvi Juvosen (1919-1959) elämäntyöhön pohjautuva sana- ja sävelteos. Se koostuu Petri Herrasen säveltämistä Juvosen runoista sekä runoilijan tekstikatkelmista, jotka avaavat runojen syntyhistoriaa.
Käsikirjoitus ja kerronta on Katri Viitaniemen. Runoihin tehdyt laulut esitti Marjatta Airas Herrasen säestyksellä. Teoksen puheosuudet on koottu Juvosen päiväkirjoista ja kirjeistä, joita hän kirjoitti elämänkumppanilleen Sirkka Meriluodolle ja äidilleen Impi Juvoselle.
Tällä kertaa emme kuulleet Pikarijäkälää, mutta muun muassa runon Siirtolohkare, joka mielestäni sekin kuvaa Juvosen elämää.
Minä siirtolohkare
emokalliosta lohjennut
jään kauas kantama
jään jättämä
olen metsässä yksin,
olen outo.
Runoilija, tekniikan tohtori Siamäk Naghian
Kuvat: Helena Ylisipola
